Pyhäjärvellä on parhaat muikut
Parikkalan Pyhäjärvellä on tänä keväänä napattu erityisen hyvä kalasaalis. Isot muikut ovat kalastajista vertaansa vailla.
Ammattikalastajat Jari Korhonen ja Markku Melanen pyytävät kalaa yhteensä viidellä rysällä. Viimeisen kuukauden niihin on uinut kymmenentuhatta kiloa muikkua.
- Viime keväänä kuoriutunut ikäluokka on melko runsas. Toukokuussa olivat helteet ja vesi lämpesi nopeasti. Muikut tulivat syönnöksille hyvissä parvissa ja uivat rysiin.
Jari Korhonen kehuu pyytämiensä muikkujen olevan rasvaisia, isoja ja hyväkasvuisia.
- Pyhäjärven muikku kasvaa todella hyvin, tätä ei voi verratakaan Saimaan tai Puruveden kalaan.
Kaloja myydän Helsingin ja Joensuun välisellä alueella, mutta lähinnä Kesälahdelle ja Savonlinnaan.
Juhannus ei ole muikkujen parasta sesonkiaikaa.
- Yleensä juhannuksen aika on vähän huonommin tullut, keväällä ja syksymmällä paremmin, kalastajat kertovat.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Kellumalla rennoksi
NASAn astronauttien harjoitusohjelmista sovellettu rentoutuskellunta on siirretty luonnonhelmaan. Tunnin kellunnan Vuoksen vesistössä väitetään vastaavan kuuden tunnin unta.
Rilli-kissa: kesästä tulee lämmin ja vähäsateinen
Taipalsaaren maankuulu sääkissa on naukunut mahtavan ennusteen. Juhannuksenakin saadaan tänä vuonna nauttia auringosta ja lämmöstä.
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.