Oulu |

Pyhäsalmen kaivos ei lämpene kaivosverolle

Pyhäsalmi Mine Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Luukkonen katsoo, että kaivoksen jo maksama 23,5 miljoonan euron vuosittainen yhteisövero saisi riittää. Hän uskoo, että uusilla veroilla tuskin parannettaisiin ympäristöä, vaan rahat uppoaisivat valtion kirstuun.

Pyhäsalmi Mine Oy:n uudemmasta kaivostornista pääsee hissillä 1,4 kilometrin syvyyteen, mikä tekee kaivoksesta Euroopan syvimmän.
Pyhäsalmi Mine Oy:n uudemmasta kaivostornista pääsee hissillä suoraan 1,4 kilometrin syvyyteen. Vuonna 1962 avattu Pyhäsalmi on Euroopan syvin metallikaivos. Kuva: Arto Veräjänkorva / Yle

Keväällä 50-vuotisjuhliaan viettänyt Pyhäsalmen kaivos jatkaa toimintaansa nykytiedon mukaan vuoteen 2018. Sen lähiympäristöstä etsitään kuumeisesti uutta malmia, vuosittain kolmella miljoonalla eurolla.

Kuluvan vuoden aikana virinnyt keskustelu kaivosyhtiöiden luonnonvaraverosta ja liikevoittojen valumisesta ulkomaille kiusaannuttaa epämääräisyydellään kaivoksen johtoa.

Pyhäsalmen kaivoksen johtaja Kimmo Luukkonen pitää kaivosverokeskustelua yksipuolisena, ja siitä puuttuvat kaivosteollisuuden näkökulmat.

- Olemme Suomen parhaimpia veronmaksajia jo nyt. Luonnonvarojen säästämiseksi tulisi verottaa kulutusta, ei kaivosalan toimijoita.

- Kaivosveroa ei tulisi sekoittaa toiminnan ympäristövaikutuksiin. Ei rahalla tule ostaa hyväksyttävyyttä.

- Minne rahat menisivät? Tuskin ympäristön suojeluun, vaan valtion kassaan?, kysyy Kimmo Luukkonen.

Eduskunnassa kaivosvihamielisyyttä

Pyhäsalmen kaivoksen toimintaan torstaina tutustunut kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) arvioi joidenkin kansanedustajien omaksuneen suorastaan vihamielisen asenteen kaivostoimintaa ja sen ulkomaista omistusta vastaan.

-Tosiasiassa Suomesta ei löydy rahoittajia pitkäjänteiseen kaivostoimintaan.

Kaivosveroa Jari Myllykoski pitää käsitteenä vailla kasvoja, siillä sitä ei ole määritelty tarkemmin. Uuden veron saaminen teknisesti toimivaksi on lähes mahdotonta, Myllykoski uskoo.

- Jos se toteutettaisiin kuutiomäärärään sidottuna louhintamaksuna, Talvivaaran kaltaiset kaltaiset kaivokset notkahtaisivat, niissä malmipitoisuudet ovat pieniä, Jari Myllykoski muistuttaa.

Pyhäsalmen kaivoksen johtaja Kimmo Luukkonen uskoo, että kaivos vielä selviytyisi korkeammista veroista, mutta ei koko toimiala. Ala työllistää tulevaisuudessa 5000 suomalaista.

- Tapetaanko lehmä ennenkuin se alkaa lypsää? Olisiko parempi siirtää toiminta jonnekin, jossa ympäristöasioista ei välitetä, Kimmo Luukkonen pohtii.

 

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä