Tampere |

Pyöräilevä treenibussi vie lapsen liikenteen sekaan

Vanhemmilla ei aina ole aikaa kuskata lapsia harrastuksiin. Lapsi puolestaan ei opi liikennekulttuuria auton takapenkillä istuen. Vehmaisissa ratkaisuksi molempiin ongelmiin löydettiin pyöräilevä treenibussi.

Ilveksen jalkapallojunnut pyöräilevät letkassa.
Ilveksen jalkapallojunnut pyöräilevät letkassa Tampereella. Kuva: Anna Korpinen

Tampereen Ilveksen jalkapallojunnut eivät enää tarvitse autokyytejä päästäkseen kesätreeneihin. Vanhemmat vievät lapsensa tienposkeen ennalta sovitun reitin varrelle, mistä tarkan aikataulun mukaan liikkuva pyöräletka hetken kuluttua noukkii heidät kyytiin.

Vehmaisten kaupunginosajoukkueen pyöräilevän bussin "kuljettajana" toimii Asko Järvenpää.

- Treenejä on tiistaisin ja torstaisin. Poljemme 3,1 kilometrin mittaisen reitin reilussa 20 minuutissa. Alussa vanhemmat suhtautuivat ideaan varovasti, mutta nyt innostus on jo tarttunut, Järvenpää kertoo.

Bussin pituus pysyy inhimillisenä kun kyytiin ei oteta kerralla koko 25 hengen joukkuetta.

- Kyytiläisiä mahtuu mukaan 6-7. Homma on 7-vuotiaiden poikien kanssa haastavaa varsinkin treenien jälkeen kun he ovat jo väsyneitä, kuski kuvailee.

Takapenkillä ei opi

Aiemmin lähes kaikki pikkupelaajat tuotiin treeneihin autoilla. Asko Järvenpäällä on itselläänkin kokemusta lasten kuljettelemisesta.

Homma on 7-vuotiaiden poikien kanssa haastavaa varsinkin treenien jälkeen kun he ovat jo väsyneitä.

- Treenibussin kuljettaja Asko Järvenpää

- On hyvä, jos vanhemmat edelleen järjestävät yhteiskyytejä. Pyöräilevässä bussissa on kuitenkin paljon etuja. Itseeni kolahti mahdollisuus saada lapset liikkumaan enemmän ja oppimaan liikennekulttuuria liikenteen seassa.

Hienon treenibussi-idean taustalta löytyy Ilveksen lisäksi useita tahoja, kertoo Sito Tampere Oy:n suunnittelija Anna Korpinen.

- Käynnistimme keväällä vuoden mittaisen hankkeen, jolla pyrimme puuttumaan harrastusmatkoihin ja kannustamaan nuoria omaehtoiseen liikkumiseen. Työmme on osa valtakunnallista hanketta, jossa mukana ovat liikennevirasto ja kaksi ministeriötä sekä yhteistyökumppaneina esimerkiksi Tampereen kaupunki ja seurapuolelta Ilves.

Jatkossa tarkoitus on saada mukaan lisää lajeja, seuroja ja kaupunginosajoukkueita. Pitemmän tähtäimen tavoite on löytää keinoja vaikuttaa viisaampaan liikkumiseen ja antaa tulevaisuuden kuskeille asennekasvatusta, Anna Korpinen sanoo.

- Lapsi ei opi liikennekulttuuria auton takapenkiltä.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä