Pyöräilijät mahtuvat Lahden satamaan
Lahden matkustajasatamaan asetetut pyöräilyrajoitukset herättävät ristiriitaisia tunteita. Rajoitukset koetaan hyödyllisiksi, mutta ne aiheuttavat myös närää.
Lahden matkustajasatamassa riittää useimmiten tilaa niin jalankulkijoille kuin pyöräilijöille. Tämän kesän aikana polkijoilla ei ole kuitenkaan asiaa makasiinien edessä olevalle pelastustielle.
Pyöräilykieltoa laajennetaan tapahtumien yhteydessä aina Sibeliustalon nurkille asti. Kahville jalan satamaan saapunut Marita Mursula pitää asiaa hyvänä ratkaisuna.
- Ihan hyvä käytäntö. Pelastustien pitää olla vapaana varsinkin tapahtumien aikana. Uskon, että pyöräilijät ymmärtää sen, Mursula.
- Jos kapealle pelastustielle pitää esimerkiksi ambulanssin tulla ja siinä on pyöräilijöitä, niin onpa vaikeata, jatkaa Hannu Salo.
Ei passaa koheltaa
Kaikki eivät ole kuitenkaan tyytyväisiä rajoituksiin. Kiellot ovat herättäneet närää muun muassa nettipalstoilla ja Facebookkiin on myös perustettu ryhmä en-pyöräile-Lahden-satamassa.
Pyöräilykieltoa on perusteltu sattuneiden vaaratilanteiden vuoksi. Satamassa usein pyöräilevä Rein Berdnikov ehdottaa pyöräilykaistan rakentamista satamaan.
- Täällä on tapahtumien aikaan välillä todella paljon väkeä. Silloin saattaa syntyä vaaratilanteita varsinkin jos pyöräillään liian lujaa.
Rajoituksia kokeiltiin jo viime suvena, mutta kieltoja muokattiin täksi kesäksi. Tilaa satamassa tuntuu kuitenkin riittävän kaikille.
- Rauhallisesti kun ajaa, niin ei täällä mitään satu. Ei parane koheltaa, neuvoo paljon pyöräilevä Timo Tuominen toteaa.
- Kaikki mahtuu tänne satamaan. Tapahtumien aikaan pyöräilijöiden kannattaisi hillitä hieman vauhtia, toivoo Jaana Metsänen.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Sadat koululaiset jollan kyytiin Lahdessa
Lahdessa innostetaan koululaisia purjehduksen ja veneilyn pariin. Nelipäiväisessä tapahtumassa sadat koululaiset pääsevät tutustumaan muun muassa jollapurjehdukseen ohjaajien opastuksella.
Kuriton käytös Aleksanterinkadulla kyllästyttää - sakkottaminen alkaa
Torityömaan käynnistyttyä Aleksanterinkadulla ajaminen on ollut yksityisautoilta kielletty. Osa autoilijoista ei kuitenkaan noudata kieltoja.
Lahden Konserttitalo vetää voiton
Malski-hankkeen kallistuminen on tekemässä tyhjäksi konservatorion unelmat uudesta rakennuksesta.
Poliisi selvittää ilmoituksia lasten ahdistelusta
Tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni. Internetin keskustelupalstoilla leviää viestejä, jotka eivät välttämättä vastaa tapahtumien kulkua.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Iitti näyttää edelleen vihreää valoa Päijät-Hämeelle
Iitin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina jatkovalmisteltavaksi kunta- ja palvelurakenneselvityksen Lahden, Nastolan ja Kärkölän kanssa. Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Iitin liitos muodostaisi noin 130 000 asukkaan suurkunnan.
Työttömyys kasvoi selvästi vuoden takaisesta
Päijät-Hämeessä oli huhtikuun lopussa työttömiä yli 1400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysaste on 13,2 prosenttia.
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Näkökulma: Elämässä rämmitään etukenossa
Ihminen vallan hulluuntuu, jossei sillä ole jotain, mitä odottaa. Jotain pientä, kuten lounastauko ja jotain suurta, kuten kesäloma. Toimittaja Meeri Niinistö miettii kolumnissaan, miten mukavaa ja kamalaa elämä on.
Padasjoki ei innostunut kuntaliitosselvityksestä
Yhteinen liitosselvitys Lahden ja Nastolan kanssa saa puolestaan kannatusta Kärkölässä ja Iitissä. Varsinainen selvitysmiehen vetämä liitosselvitys voisi näin ollen käynnistyä syksyllä.
