Pyöräturisti arvostaa turvallisia väyliä ja kattavia palveluita
Suomalainen maaseutu kiehtoo pyöräilijöitä vähäisen liikenteen ja luonnon takia. Pyörämatkailun kehittäminen merkittäväksi liiketoiminnaksi edellyttää kuitenkin panostamista infraan.
Kouvolassa polkupyöriä vuokraavat eniten venäläiset asiakkaat.
- He pyöräilevät mielellään Kouvolan lähialueilla, kertoo pyörämatkailuhankkeessa projektipäällikkönä toiminut Jukka Kinnunen Kouvola Innovationista.
Keski-Euroopasta tulevat pyöräilijät arvostavat palveluita ja rauhallista miljöötä.
- Autotiheys on huomattavasti pienempi meidän maaseutureiteillämme kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Silloin turvallisuuskin on hyvä. Ja tietysti keskieurooppalaisia turisteja kiinnostaa meidän luontomme: järvimaisemat ja Kouvolan pohjoisosien erämaisuus ovat uniikkeja asioita, listaa Kinnunen Kouvolan vahvuuksia.
Lisäpanostuksia kuitenkin tarvitaan, jotta pyöräilymatkailu nousisi Kymenlaaksossa merkittäväksi liiketoiminnaksi. Keskieurooppalaisten pyöräilijöiden houkutteleminen Kouvolaan vaatisi panostamista perusinfraan.
- Pyöräilyreitit pitää erottaa teistä niin, että tulee turvallisia pyöräilyväyliä. Lisäksi palveluita on oltava riittävän tiheästi. Keskieurooppalainen ei lähde ajamaan satoja kilometrejä löytääkseen palveluita, Kinnunen huomauttaa.
Keskieurooppalainen ei lähde ajamaan satoja kilometrejä löytääkseen palveluita.
Kolmas asia, jota Kinnusen mukaan olisi kehitettävä, koskee palveluverkostoa kokonaisuudessaan.
- Mistä pyörät, kuka huoltaa matkatavarat? Tämä infra meidän on rakennettava, toteaa Kinnunen.
Maastopyörällä ladulle
Maastopyöräilyreittien suhteen tilanne Kouvolassa on erityisen heikko.
- Täällä ei ole yhtäkään virallista maastopyöräilyreittiä, sanoo Kinnunen.
Tilanteeseen on tulossa muutos, sillä maastopyöräilyreittejä kaavaillaan latureittien pohjille. Kinnusen mukaan maastopyöräreitit eivät tulisi varsinaisille pururata-alueille, vaan vähän pienemmille poluille esimerkiksi Iitin, Valkealan ja Salpausselän suuntaan.
- Näitä alueita tullaan maankäytön palvelusopimuksissa uusimaan niin, että jo ensi kesänä päästäisiin virallisesti kertomaan, mitä latupohjia voidaan käyttää maastopyöräilyssä.
Neuvotteluja uusista sopimuksista käydään maaomistajien kanssa syksyn ja alkutalven aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Liikenne
Gumball-jälkipyykki: Ulkomaalaisten sakottaminen saattaa tulla vieläkin vaikeammaksi
Poliisi ei hyväksynyt käteismaksua kirjoitetuista sakoista eilen Gumball-rallissa, mutta pankkikortilla maksaminen voisi tulevaisuudessa olla mahdollista, jos poliisista on kiinni. Eilen kiinnijääneet ulkomaalaiset kaahailijat joutuvat käytännössä tuskin koskaan vastaamaan teoistaan.
Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.
Näkökulma: Pyöräillen olisit jo perillä
Paikasta toiseen pyöräilevää ihmistä pidetään joskus vähän hulluna. Mari Vesanummi yllyttää kolumnissaan pyörän selkään niin pienten lasten vanhempia kuin lapsiakin, eikä autoilijoitakaan unohdeta.
Pysäköintipaikallakin vasemmalta tuleva väistää
Moni autoilija kuvittelee, että marketin parkkipaikalla keskellä kulkevalla leveämmällä väylällä on etuajo-oikeus. Näin ei kuitenkaan ole, vaan oikealta tulevaa väistetään. Kolmioitahan parkkipaikoilla ei juuri ole.
Gumball-kulkue eteni rauhallisesti Kymenlaaksossa
Urheiluautoseurue ajoi maanantaina Etelä-Kymenlaakson läpi Venäjää kohti. Poliisi kirjoitti Vaalimaan rajan tuntumassa yhden ylinopeussakon.
Jan Teir palkattiin toteuttamaan uusi liikenneratkaisu Merenkurkkuun
Wasaline on saanut tiistaina uuden, kovan luokan toimitusjohtajan. Jan Teir on nimittäin tullut tutuksi ihan toisesta projektista, 135 miljoonan euron Westenergyn jätteenpolttolaitoksen rakentamisurakasta. Teir jäi pääsiäisenä pois tästä toimitusjohtajan pestistä, ja nyt odottavat uudet haasteet.
Robottiautot tulevat - oletko valmis?
Liikenteen automatisoinnilla voitaisiin säästää miljardeja euroja vuosittain. Autojen tekniikka alkaisi olla valmis, mutta robottiliikennne on toistaiseksi laitonta.
Finnairin poispotkimia lentomekaanikkoja houkutellaan Lähi-itään
Oma ala ja mahdollisesti parempi palkka kiinnostavat, mutta kynnys on yhä korkea lähteä pois Suomesta.
Törkeää kiusantekoa liikenteessä
Nuori naiskuski yritti ohittaa edellä ajavan auton Kouvolassa valtatiellä 6. Ohitettava ei päästänyt naista ohi eikä myöskään takaisin omalle kaistalle. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja.
Ruotsissa ajokortti paljon halvempi kuin Suomessa
Ruotsissa ajokortin suorittaminen on huomattavasti joustavampaa kuin Suomessa. 90 prosenttia ajokorteista ajetaan opetusluvan ja autokoulun yhdistelmällä. Joustavuudella hinnaksi jää puolet Suomen hinnasta ja ajotaidonkin puolesta systeemi vaikuttaa toimivan.
