Tuhopolttajaksi epäilty jäi kiinni - kaksi asuntoa paloi Turussa
Poliisi on ottanut kiinni Turun seudulta kotoisin olevan 43-vuotiaan miehen, jota epäillään kahden huoneistopalon sytyttämisestä. Sähköllä, räjähteillä ja palavalla nesteillä sytytettyjä, samanaikaisia huoneistopaloja sammutettiin maanantaiaamuna Turussa. Miehellä oli myös monta muuta kohdetta.
Tulipalot syttyivät maanantaiaamuna Turussa lähes samanaikaisesti osoitteissa Maariankatu 8 ja Nahkurinpiha 3. Pelastuslaitoksen onnistui tyrehdyttää nämä palot alkuvaiheessa, mutta silti niistä aiheutui huoneistoille mittavat vahingot.
Poliisi on selvittänyt syttymissyytä. Jo alkuvaiheessa kävi selväksi, että tulipalot oli sytytetty tahallisesti ja että sytyttäjällä oli vakava tarkoitus aiheuttaa suurta tuhoa. Syttyminen oli saatu aikaan sähköä ja muun muassa räjähteitä ja palavaa nestettä apuna käyttäen.
Eilisillan ja yön jatkuneen laajan viranomaisyhteistyöoperaation jälkeen poliisin onnistui aamuyöllä tavoittaa rikoksesta epäilty 43-vuotias mieshenkilö Helsingistä. Hän on suomalaissyntyinen ja kotoisin Turun seudulta. Asian tutkinta on alkuvaiheessa.
Tähän mennessä on jo käynyt ilmi, että mies oli valmistellut tulipaloja syttyväksi myös useissa muissa hallinnassaan olevissa asuntokohteissa. Näistä kohteista, jotka poliisi nyt on tehnyt vaarattomaksi, sijaitsee Turussa valtaosa ja kaksi kohdetta on Helsingissä.
Mies on pidätetty ja tutkinta jatkuu kokonaisuuden yksityiskohtien selvittämisen osalta.
Palomiehet joutuivat eilisissä paloissa arvaamattomaan vaaraan, koska huoneistopaloissa ei varauduttu räjähteisiin. Sekä pelastuspäällikkö että tutkinnanjohtaja pitävät räjähtein tahallaan sytytettyjä paloja erittäin harvinaisina.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalono tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.
