Pyynikinharju muuttui satumetsäksi
Valoviikkojen kuviot sammuvat loppiaisiltana kymmenen jälkeen. Uudistuneilla Tampereen valoviikoilla on tänä vuonna nähty Valonauha-teosten sarja. Esimerkiksi Takon tehdasalue, Hämeenpuisto ja Pyynikin näkötorni ovat saaneet uuden valaistuksen.
Pyynikillä keskipisteenä on komeasti valaistu näkötorni.
- Siihen heijastuu kaunis iltarusko, ja ympäröivä metsäkin on valaistu aika mystisellä tavalla. On sanottu että maisema muistuttaa satumetsää, kertoo valoteoksen suunnittelija Carita Elko.
Moni viettää aikaansa Pyynikillä, mutta kaikkien tie ei vie näkötornille. Siitä tulee teoksen nimikin, Kätketty.
Valosuunnittelua Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Elko halusi korostaa näkötornia, joka ei tunnettuudestaan huolimatta ole hänen mukaansa kovin hyvin esillä.
- Pyynikintori on ainoa paikka, mistä tornin pystyy näkemään. Varsinkin arkena se kaipaa nostoa. Näkötorni on tärkeä kohde tamperelaisille ja vetää turisteja. Se ansaitsisi arvolleen sopivan valaistuksen.
Valo kuljettaa kohti toista teosta
Vanhan laululavan luona on esillä videoteos, joka herättää valokuvien keinoin henkiin Pyynikin menneitä tunnelmia. Vapriikin arkistoista kuvia on kaivanut valosuunnittelua opiskeleva Satu Leskinen.
- Hallaharson pinnalle heijastetaan vanhoja maisemia Pyynikin harjulta. Kuvista näkee, miltä on näyttänyt ennen ja mitä on tapahtunut.
Ensimmäisellä haulla arkistosta löytyi jo yli 3 000 kuvaa. Leskinen halusi kuviin erilaisia ihmisiä eri ikäryhmistä. Lopulta hän valitsi parhaat tunnelmat ja ne kuvat, jotka puhuttelivat.
Pyynikin valo- ja videoteokset syttyvät neljän jälkeen ja ovat valaistuina kymmeneen asti. Viimeinen esilläolopäivä on sunnuntaina 8. tammikuuta.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.