Qatarin tuhoisa ostoskeskuspalo johti pidätysmääräyksiin
Turvallisuuden laiminlyömisestä epäillään muun muassa ostoskeskuksen ja päivähoitopaikan omistajia. Sammutusjärjestelmä ei toiminut, eivätkä palomiehet saaneet rakennuksen pohjapiirrosta.
Qatarin viranomaiset ovat määränneet viisi ihmistä pidätettäviksi maanantaisen ostoskeskuspalon tutkinnan yhteydessä. Pidätysmääräys on annettu muun muassa Qatarin suurimman ostoskeskuksen omistajasta, turvallisuuspäälliköstä ja rakennuksessa sijainneen päivähoitopaikan omistajasta.
Viranomaiset epäilevät näiden saattaneen syyllistyä turvallisuuden laiminlyömiseen. Päivähoitopaikasta alkanut tulipalo, jonka syttymissyytä ei vielä tiedetä, vaati 19 henkeä. Uhreista 13 oli päivähoitopisteessä olleita lapsia, neljä lastenhoitajia ja kaksi palomiehiä. Lisäksi 17 ihmistä loukkaantui.
Päivähoitopisteessä kuolleiden joukossa ovat muun muassa uusiseelantilaiset kaksivuotiaat kolmoset ja kolme espanjalaissisarusta.
Dohassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa ei ollut toimivaa automaattista sammutusjärjestelmää tai kuulutusjärjestelmää, päivähoitopaikassa ei ollut hätäuloskäyntejä ja palomiehillä oli suuria ongelmia rakennuksessa etenemisessä, sillä heillä ei ollut käytössään valtavan ostoskeskusrakennuksen pohjapiirrosta. Palomiehet pääsivät lopulta päivähoitopisteeseen tekemällä reiän kattoon.
Useat uutistoimisto Reutersin haastattelemat ihmiset kertovat, etteivät palohälyttimet toimineet kunnolla.
Maanantain tuhoisan tulipalon arvioidaan kiristävän rakennusmääräyksiä ja johtavan paloturvallisuuden parantamiseen Qatarin lisäksi sen naapurimaissa. Viime vuosina Persianlahden alueella on rakennettu jättikokoisia rakennuksia nopealla aikataululla, mikä on herättänyt huolta turvallisuuden laiminlyömisestä.
Qatar aikoo panostaa julkisten rakennusten rakentamiseen vuoteen 2016 mennessä 76 miljardia euroa.
Qatarissa syttyi tiistainakin kaksi tulipaloa julkisissa rakennuksissa. Tuli roihusi ilmailuopistossa ja tyttökoulussa. Palot saatiin sammutettua nopeasti, eivätkä ne vaatineet uhreja.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Viides mellakkayö Tukholmassa - Autot paloivat Rinkebyssä
Poliisin mukaan Rinkebyssä on koolla poikkeuksellisen paljon ihmisiä.
Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista
Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.
Lontoon surmassa lisää pidätyksiä - kahta epäillään osallisuudesta murhaan
Poliisin mukaan tutkinnassa on lukuisia johtolankoja. Sotilaan kimppuun hyökänneet miehet ovat edelleen sairaalassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Oikeus ei päästänyt Pussy Riotin jäsentä ehdonalaiseen
Oikeuden mukaan Aljohina on uhmakas eikä ole osoittanut katumusta. Aljohina aikoo valittaa tuomiosta.
Turkki lisäämässä rajoituksia alkoholin myynnille ja mainonnalle
Maallisen opposition mukaan hallitus yrittää ujuttaa islaminuskon sääntöjä niillekin, jotka eivät halua elää niiden mukaan.
Irakissa asemiehet ampuivat seitsemän sotilasta
Torstaina Irakissa oli kaksi vakavaa yhteenottoa, joista toinen oli lähellä Bagdadia ja toinen Fallujan liepeillä. Puolentoista viikon aikana iskuissa on kuollut yli 300 ihmistä.
Unkarin hallituspuolue harmistui Amnestyn raportista
Pääministerin edustajan mielestä ulkomaat yrittävät arvostellullaan tehdä Unkarista siirtomaan.
Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäilty on Suomen kansalainen
Nuorta Suomen kansalaista epäillään murhapoltosta. Tukholman mellakat jatkuivat viime yönä neljättä vuorokautta.
Häätöuhan alla eläville köyhille hengähdystauko Andalusiassa
Itsehallintoalueella on voimassa uusi laki, joka mahdollistaa asuntojen ottamisen haltuun kolmen vuoden ajaksi. Keskushallinto tutkii käytännön laillisuutta.
