Kulttuuri |

Qstockilla ei ole tarvetta kasvaa suuremmaksi

Rockfestivaali keräsi viikonloppuna Oulussa ennätykselliset 28 000 kävijää. Festivaalijohtaja uskoo tapahtuman säilyvän nykyisessä paikassa jatkossakin.

Kyltit opastavat yleisöä Qstokin esiintymislavoille.
Kyltit ohjaavat musiikinystäviä Kuusisaaren esiintymislavoille. Kuva: Yle

Puhelimen päästä tavoitettu festivaalijohtaja Mikko Forstén hyrisee tyytyväisyyttään yleisöennätykseen yltäneen Qstockin jälkeen. Kahden päivän mittainen festivaali keräsi huikeat 28 000 kävijää. Lauantaina festivaalialueella parveili 15 00 hengen yleisö.

- Tuo 15 000 päiväkohtainen kävijämäärä on aika sopiva. Oli aika täyttä, mutta ei niin täyttä, ettei palvelut pystyisi toimimaan, festivaalijohtaja Mikko Forstén arvioi.

Ennätyksellinen festivaaliyleisö tuotti luonnollisesti jo jonojakin. Pahiten ruuhkautui perjantaina festivaalirannekkeen vaihtopiste. Jonot baareissa, vessoissa sekä narikassa lyhenivät kuitenkin festivaalijohtajan mukaan edellisvuosista.

Oli aika täyttä, mutta ei niin täyttä, ettei palvelut pystyisi toimimaan

- Mikko Forstén

Lauantaina Qstockin kaksi vesipistettä oli kuitenkin polvillaan kuumuuden ja ennätysyleisön kanssa. Vesipisteiden riittämättömyys aiheutti festivaaliväessä närää.

- Vesihomma oli sellainen, joka oli heikohko. Siinä on selkeästi parantamista. Kun iski noin kova kuumuus, niin se lisäsi veden menekkiä. Siihen toki puututaan seuraavilla festivaalilla.

Qstock on kasvanut Oulussa pienestä festivaalista Kuusisaaren ja Raatin kattavaksi tapahtumaksi. Forsténin mukaan festivaali on tehty kyseiselle alueelle, eikä tarvetta ole siirtää festivaalia toisaalle. Myös nykyinen yleisömäärä riittää järjestäjille.

- Tapahtuman luonne muuttuisi radikaalisti, jos paikkaa vaihdettaisiin. Kapasiteetti on nyt hyvä ja ei ole tarvetta haaveilla kasvua. Tuo riittää mainiosti.

 

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä