"Asukkaiden näkökulmasta pääkaupunkiseutu on jo yksi kunta"
Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen mielestä pääkaupunkiseutu on jo nyt asukkaan näkökulmasta yhtä kaupunkia. Kuntien yhdistäminen muuttaisi Pajusen mielestä etenkin päätöksentekoa jouhevammaksi.
Jo vuosikausia Suur-Helsingistä unelmoinut Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo odottavansa myönteistä keskustelua pääkaupunkiseudun kuntien liittämisestä yhteen. Naapurikaupunkien mainostamaa verkostomaista yhteistyötä on jo kokeiltu ja sen aika on ohi.
- Verkostoituminen on ihan hyvä tapa työskennellä silloin kun ratkaisut ovat näköpiirissä. Mutta sillä ei ratkaista ongelmia, joista ei löydy yhteistä näkemystä. Silloin olisi hyvä, että yksi valtuusto päättää koko kunnan asioista. Ristikkäisten valtuustojen tekemät toisistaan erilliset päätökset ovat nollasummapeliä.
Pajunen viittaa yhteisten näkemysten puutteella muun muassa pääkaupunkiseudun asuntopolitiikkaan. Helsinki kantaa vastuun edelleen valtaosasta sosiaalista asuntotuotantoa ja maahanmuutosta koituvista kustannuksista. Helsinki on myös työssäkäyntialueen keskus. Eriytyminen on pysäytettävä.
- Me asumme yhdessä kaupungissa jo nyt. Minkä takia siinä pitäisi olla neljä erillistä kuntaa? Maailma, joka avautuu 2020-luvulla, on aivan erilainen kuin nykyinen, joka on suunniteltu 1990-luvulla. Se on vastuunkantamisen maailma. Vastuu haasteellisimmista asioista pitää kantaa yhdessä.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.