Tampere |

"Demareiden 30 vuoden valta on ohi!"

Sauli Niinistön tamperelaiskannattajien vaalivalvojaisissa uskallettiin päästää riemu kattoon heti ennakkoäänien tulosten ratkettua. Myös toiseksi jääneen Pekka Haaviston kannattajien keskuudessa tunnelma pysyi korkealla.

 Niinistön kannattajia juhlimassa Sauli Niinistön ennakkoäänisaalista
Video
YLE Tampere

Niinistön vaalivalvojaisissa pidettiin juhlapuheita, joissa iloittiin demareiden kolme vuosikymmentä kestäneen valtakauden päättymisestä.

Yksi avoimesti riemuinneista oli tamperelainen Petri Rajala.

- Nyt meillä on Paasikiven jälkeen ensimmäinen kokoomuslainen presidentti, joten ei tässä voi muuta kuin iloita. Suomi on nyt oikealla tiellä. On tehty paljon töitä, mutta ei harmita yhtään että tuli paleltua teiden varsilla, nuori mies sanoo.

Rajalalla ei ole Niinistön vastustajastakaan pahaa sanottavaa.

- Toisella kierroksella oli kaksi hyvää ehdokasta. Haavistolla oli erittäin hyviä pointteja ulkopolitiikasta, ja toivon hänelle menestystä YK-tehtävissä esimerkiksi rauhanvälityksen saralla.

Niinistö kelpaa haavistolaisellekin

Pekka Haavisto itse suhtautui vaalitappioon varsin rauhallisesti. Myös Haaviston tamperelaiskannattajat ottivat tulokset vastaan hyvän häviäjän lailla.

- Fiilis on ollut varsin hyvä. Ei täällä näkynyt lainkaan pettyneitä ilmeitä, tulos oli niin odotettu, vaalivalvojaisista tavoitettu tamperelaismies kertoi.

Haaviston puolesta liputtanut mies uskoo, että Suomi saa Niinistöstä pätevän presidentin.

- En epäile hetkeäkään etteikö Niinistö hoitaisi tehtävää hyvin. Haavisto puolestaan saattaa menestyä jopa paremmin kansainvälisillä kentillä, äänestäjä arvioi ennen kuin lähti kurkistamaan "demokratian nimissä" myös Niinistön vaalivalvojaisiin.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä