"Enemmistö tutkimuksista viittaa kovan rasvan haitallisuuteen"
Yhdysvallat aikoo tiukentaa kansallisia kovien rasvojen ravitsemussuosituksia. Uuden suosituksen mukaan tyydyttyneen rasvan saannin tulisi olla seitsemän prosenttia kokonaisenergiasta, Suomessa suositus on kymmenen prosenttia. Ravitsemussuosituksen kanta rasvoihin on puhuttanut Suomessa viime aikoina. Monet ovat haastaneet käsityksen siitä, onko kovana tunnettu eläinrasva niin haitallista kuin sanotaan.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa, että kovia rasvoja tulisi olla alle 10 prosenttia energiasaannista. Ravitsemussuositukset ympäri maailmaa noudattavat tätä linjaa.
Suomessa on viime aikoina vellonut keskustelu, ovatko kovat rasvat loppujen lopuksi niin pahoja kuin aiemmin on luultu.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen erikoissuunnittelijan Heli Reinivuon mukaan Yhdysvaltain tuore päätös tiukentaa suosituksia tukee aiempaa tutkimusta.
- Totta kai välillä tulee tutkimuksia, joissa esimerkiksi tutkimusasetelmista riippuvista syistä saadaan nollatuloksia tai erisuuntaisia tuloksia. Mutta jos laitetaan kaikki tutkimukset yhteen, enemmistö viittaa siihen suuntaan, että kova rasva on haitallista.
Suomessa kovan rasvan käyttö on vähentynyt vuosia. Esimerkiksi Ranskassa ihmiset käyttävät kovia rasvoja 16 energiaprosenttia, kun Suomessa vastaava luku on enää 12. Tämä on saavutettu pitkän työn tuloksena.
- Ollaan tultu alas vuosien myötä loistavasti. Nyt ei tarvita enää kuin pientä hienosäätöä, että ollaan hyvällä mallilla, Heli Reinivuo sanoo.
Suomalaisten voin käyttö kasvussa
Eräs syy Suomen hyviin lukuihin on voin käytön dramaattinen lasku. Kun 1970-luvun alussa suomalainen käytti keskimäärin 15 kiloa voita, vuonna 2007 määrä oli enää 2,5 kiloa.
Tämän jälkeen trendi on kuitenkin muuttunut. Viime vuonna suomalainen käytti kolme kiloa voita ja tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla voin käyttö nousi jälleen kahdeksan prosenttia. Erikoissuunnitelija Heli Reinivuo ei ole vielä huolissaan.
- Pientä kasvua on nähtävissä. Katsotaan sitten, mitä seuraavat ravitsemustutkimukset näyttävät.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ei ole kieltämässä voita kokonaan suomalaisilta.
- Ei voida sanoa, että yksittäinen elintarvike on hyvä tai paha. Aina on kyse ruokavalion kokonaisuudesta. Periaatteessa kaikki elintarvikkeita voi syödä kohtuudella. Suosittelisin, että voi jätettäisiin sinne juhlahetkiin.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.