Etelä-Karjala |

"Ensin maista, sitten mausta"

Ruokatuotannon lehtori Jari Mäkivaara suhtautuu ruokaan ja mausteisiin intohimolla. Lehtori haluaa ravistella suomalaisten ennakkokäsityksiä mausteista ja julistaa mm. valkopippurin pannaan.

Kanelitankoja
Kaneli on tuttu mauste suomalaisille. Ruokatuotannon lehtori rohkaisee kokeilemaan tuttuja mausteita uusiin ruokiin. Esimerkiksi tilli sopii hänen mukaan erinomaisesti liharuokiin. Kuva: Glowimages

Etelä-Karjalan ammattiopiston lehtorin Jari Mäkivaaran mukaan kotikokinkin tärkein työväline on lusikka.

- Ruokaa pitää maistaa monta kertaa. Kun ruoka on mausta, niin maista vielä kerran, ohjeistaa Mäkivaara.

Mausteiden käyttäminen on monelle arkiruuanlaittajalle hankalaa. Maustekaappi saattaa pursuta purkkeja, mutta ruoka on silti mautonta.

- Jokaisen tulee löytää itselle sopiva yrttivalikoima, jota haluaa käyttää. Hienoja yrttejä on aivan turha ostaa kaappiin kuivumaan jos niitä ei käytä.

Maustepurkkien kokoon tulee myös kiinnittää huomiota, isot purkit sopivat Mäkivaaran mukaan vain suurtalouksiin.

- Mausteita kannattaa aina ostaa mahdollisimman pieniä määriä sillä mausteet vanhenevat nopeasti. Torimyyjät toki vakuuttavat toista, mutta kyllä niistä ne eteeriset öljyt häviävät.

Suolaa ja sokeria ei saa unohtaa

Etelä-Karjalan ammattiopiston lehtori Jari Mäkivaara ei suostu käyttämään ruuanlaitossa valkopippuria.

- Se haisee ja maistuu homeelle. Sen sijaan käytän mustapippuria ja sitäkin myllystä. Pippurimylly tulee löytyä jokaisesta keittiöstä.

Mäkivaara muistuttaa, ettei suolaa saa unohtaa.

- Suola laitetaan viimeisenä ruokaan. Sen tarkoitus on taittaa kärki ja tuoda ruokaan täyteläinen maku. Esimerkiksi valkosipulia ei tarvitse laittaa liikaa, jos suola on ruuassa kohdillaan.

Sokerilla on monissa ruuissa sama tehtävä kuin suolalla. Lehtori Jari Mäkivaara suosittelee sokeria eritoten tomaattisiin ruokiin.





Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä