"Kilometrikorvausjärjestelmää voidaan hienosäätää"
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) haluaa tarkentaa näkemyksiään kilometrikorvausjärjestelmästä. Kyllönen sanoo, ettei kilometrikorvauksiin ole tarkoitus puuttua silloin kun oman auton käyttö on välttämätöntä työtehtävien hoitamiseksi. Liikenneministeri kuitenkin painottaa, että järjestemässä on epäkohtia, joihin on voitava puuttua.
- Kilometrikorvausjärjestelmä on toimiva eikä sitä pidä romuttaa, mutta järjestelmä kannustaa eräissä tapauksissa kulkemaan omalla autolla myös silloin, kun se ei ole mitenkään perusteltua, Kyllönen sanoo.
Kyllösen mukaan ei ole esimerkiksi tervettä, että saman työpaikan ihmiset ajavat omilla autoillaan Helsingistä Lahteen seminaarin, vaikka junarata kulkee vieressä.
- Tai että omalla autolla matkustetaan jopa silloin, kun työantaja on järjestänyt yhteiskyydin, Kyllönen perustelee.
Kilometrikorvaukset ovat Kyllösen mukaan joillakin aloilla osa harmaata taloutta.
- Työntekijöille maksetaan osa palkkaa laittomasti kilometrikorvauksina. PItää muistaa, että kilometrikorvauksista ei makseta sosiaaliturvamaksuja toisin kuin palkoista.
Kyllösen mukaan työnantajilla on päävastuu kannustaa työntekijöitä käyttämään julkista liikennettä silloin, kun se on mahdollista.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.