Tampere |

"Kilpajuoksua pöpön kanssa" - terveiden lasten rokotukset alkaneet Tampereella

Terveiden pikkulasten sikainfluenssarokotukset ovat käynnistyneet Tampereen neuvoloissa. Tällä viikolla rokotuksia annetaan maanantaina sekä torstaina klo 8-17 välisenä aikana. Myös ensi viikolle on luvassa kaksi rokotuspäivää.

Ihmistä rokotetaan.
Kuva: YLE

H1N1-rokotteen edellinen Tampereellle suunnattu erä loppui jo viime viikolla. Nyt saatu uusi 5000 annoksen erä varataan suurimmaksi osaksi juuri puolesta kolmeen vuoteen ikäisille lapsille.

Rokotukset annetaan 13 neuvolassa, jotka ovat Atalan, Hervannan, Hatanpään, Kaukajärven, Lielahden, Linnainmaan, Metsäniityn, Muotialan, Pispalan, Pyynikin, Takahuhdin, Tammelan ja Tesoman neuvolat. Kaikki muut tamperelaisneuvolat ovat rokotuspäivinä kiinni.

Neuvoloiden terveydenhoitajat toivovat, että sylilapset tuotaisiin rokotukseen klo 10-14 välisenä aikana. Tällä tähdätään siihen, että aamun ensimmäisinä ja iltapäivän viimeisinä aukiolotunteina pystyttäisiin rokottamaan niitä pikkulapsia, joiden vanhemmat käyvät töissä.

Tampereen neuvolarokotustoiminnan vetäjä, osastonhoitaja Anja Jalonen-Männikkö muistuttaa kuitenkin siitä, että jos lapsen tuo rokotukseen joku muu kuin oma huoltaja, on hänellä oltava huoltajan kirjallinen lupa rokotukselle. Täytettävän lupapaperin saa päiväkodista tai neuvolasta sekä tulostamalla internetistä Tampereen kaupungin sivuita.

- Saamme jatkuvasti yhteydenottoja huolestuneilta vanhemmilta ja rokotusaikataulu todella puhuttaa perheissä. Täytyy sanoa, että nyt menemme päivästä päivään melkoista kilpajuoksua pöpön kanssa. Nyt saadut annokset riittävät kyllä tämän viikon rokotuksiin, mutta lisää tarvitaan jälleen ensi viikolla aloitettaviin yli 3 vuotiaiden rokotuksiin, kertoo Anja Jalonen-Männikkö.

Jalonen-Männikön mukaan rokotteen riittoisuutta kuitenkin lisää osaltaan se, että aivan pikkulasten rokotuksiin käytetään kerrallaan vain puolikas normaalista annoksesta.

Kuluvan viikon aikana Tampereen neuvoloissa ei pääsääntöisesti rokoteta muita kuin alle 3-vuotiaita, koska rokotetta ei ole riittävästi. Poikkeuksena ovat kuitenkin raskaana olevat sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat vanhemmat neuvolaikäiset.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä