Kotimaa |

"Paluulentojen setviminen pilasi osan lomaa"

Lentäjälakko on aiheuttanut lentomatkustajille monenlaisia erikoisjärjestelyjä ja harmeja niin ulkomailla kuin Suomessakin.

Matkustajia jonottamassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla lähtöselvityksessä.
Kuva: YLE

Uusien lentojen setviminen vei harmistuttavan siivun Kea Lainisalon lyhyestä Barcelonan-lomasta. Lainisalo oli varannut lentonsa internetistä.

- Ajattelimme, että olemme fiksuja ja säästämme rahaa, mutta sitten tuli lakko ja paluulennosta tuli ongelmia.

Koska varatut lennot olivat lentoyhtiö Iberian, Lainisalon matkaseurue soitti paluujärjestelyistä sinne. Iberia olisi lennättänyt matkalaiset Suomeen kolmen vaihdon kautta ja vasta tiistaina.

- Sieltä sanottiin, että koska matka on varattu netistä, kukaan ei korvaa meille lakosta koituvia hotelliyöpymisiä, Lainisalo kertoo.

Lainisalo ei ollut Barcelonasta yhteydessä Finnairiin.

- Täältä on itse asiassa vaikea päästä läpi mihinkään numeroon, mikä on Iberian tai Finnairin Suomessa oleva numero. Siihen menee ihan turhaa aikaa.

Työkiireet painoivat päälle, joten Barcelonan-lomalaiset päätyivät ottamaan internetin kautta uudet lennot tälle päivälle omasta pussista.

Paluun setviminen kuitenkin pilasi osan lomaa. Lainisalo ei vielä tänään osannut sanoa, ottaako myöhemmin Finnairiin yhteyttä korvauksiin liittyen.

Lykkäyksestä lohdutusmatkalle

Jyväskyläläisen Inga Kankaisen oli tarkoitus lähteä tänään Miamiin Finnairin lennolla, mutta lentolakko vaihtoi matkan suunnan.

- Siirsimme Miamin Aurinkomatkojen kautta tammikuulle, ja teemme nyt tällaisen lohdutusmatkan Wienin kautta Bangkokiin, Kankainen kertoi.

Työreissulla ollut Heli Niemi puolestaan ei päässyt lentämään eilen Rovaniemelle, vaan joutui jäämään Helsinkiin yhdeksi yöksi.

Finnair maksoi Niemen hotelliyön ja illallisen. Tänään Niemen Finnairin liput vaihtuivat suoraan Finncommin lipuiksi.

- Tieto peruutuksesta tuli vasta, kun olin kentällä. Jonottelin puolitoista tuntia palvelupisteellä, ja siellä asiat hoituivat ihan hyvin. Lento vaihdettiin tähän Finncommin lentoon.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä