Keski-Pohjanmaa |

"Vihreille historiallinen tulos tappiosta huolimatta"

Selvästä tappiosta huolimatta vihreät saavuttivat presidentinvaaleissa maailmanlaajuisestikin historiallisen tuloksen, arvioi Kokkolan vihreiden kaupunginvaltuutettu Terho Taarna. Vastaavaa ääniosuutta vihreiden ehdokas tai puolue ei liene saanut koskaan missään maailmassa valtakunnallisissa vaaleissa.

Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö -grafiikka.
Kokkolan vihreiden kaupunginvaltuutetun Terho Taarnan mukaan Pekka Haaviston suosio presidentinvaaleissa saattaa siivittää vihreitä ensi syksyn kunnallisvaaleissakin. Kuva: YLE Uutisgrafiikka

Vihreiden Pekka Haavisto saavutti presidentinvaalien toisella kierroksella huomattavasti suuremman suosion kuin vihreät puolueena viime eduskuntavaaleissa, jolloin vihreiden kannatus jäi Vaasan vaalipiirissä 1,4 prosenttiin. Nyt presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Haavisto keräsi 8,3 prosentin kannatuksen ja toisella kierroksella lähes 28 prosentin kannatusluvut.

Silti sekään ei riittänyt. Vaasan vaalipiirissä Haavisto sai manner-Suomen pienimmän kannatuksen jo ensimmäisellä kierroksella, joten toisen kierroksen luvut eivät Taarnaa yllättäneet.

- Tämä on yleensä ollut aika hankala vaalipiiri vihreille. Täällä hallitsevat ehkä hieman perinteisemmät ja konservatiivisemmat arvot kuin muualla ja agraariyhteiskuntaa on vielä jäljellä, analysoi Taarna.

Lisäksi monet keskisuuret puolueet ovat Vaasan vaalipiirissä vihreitä vahvempia, Taarna muistuttaa.

- Täällä jylläävät esimerkiksi RKP ja kristillisdemokraatit, jotka puuttuvat suurelta osin monista muista vaalipiireistä.

Haavisto toi suvaitsevaisuuden keskusteluun

Haavisto keräsi presidentinvaalien toisella kierroksella 27,7 prosenttia kaikista äänistä Vaasan vaalipiirissä. Mitään yksittäistä syytä vihreiden pitkäaikainen valtuutettu Terho Taarna ei Haaviston tappioon osaa nimetä.

- Totta kai Niinistö on ollut vahva ennakkosuosikki jo viimeisen kuuden vuoden ajan, ja myös suurimman puolueen ehdokkaana liikkeellä.

Pekka Haaviston seksuaalisella suuntautumisella oli varmasti oma vaikutuksensa, mutta ratkaisevaksi tekijäksi Taarna ei sitä nostaisi. Ehdokasvalintaa ei vihreiden ole tarvinnut katua - päinvastoin. Haaviston valinta ehdokkaaksi toi positiivisen vireen koko maahan, arvioi Taarna.

- Ihmiset joutuivat miettimään, miten he suhtautuvat ehdokkaan homoseksuaalisuuteen ja mikä on seksuaalivähemmistöjen asema. Se oli sinällään positiivista tässä vaalikampanjassa.

Kaksivaiheisen vaalin historian aikana aina edelliset vaalit ovat avanneet uusia ovia. Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin ollessa vastakkain keskusteltiin siitä, voiko nainen olla presidentti. Seuraavissa vaaleissa Tarja Halonen valittiinkin jo tasavallan johtopaikalle. Taarna toivookin, että Haaviston ehdokkuus avasi arkoja aiheita keskustelulle.

- Jos jatkossa vaaleissa on ehdolla homoseksuaali ehdokas, niin se ei ole enää mikään iso juttu, arvelee Taarna.

Haaviston suosio saattaa kantaa osin myös ensi syksyn kunnallisvaaleihin.

- Varmasti sillä on oma vaikutuksensa, että Haavisto osasi avata vihreää politiikkaa kaiken kansan nähtävillä.

Vaikka Vaasan vaalipiiri oli koko maan niinistöläisin, tulos oli odotettavissa. Niinistöstä Suomi saa osaavan presidentin, Taarna arvioi.

- Vaalikampanjassa Niinistö ei nostanut esille ulkopoliittisia linjauksia, joten sitä jään mielenkiinnolla odottamaan. Toivon tietenkin, että Niinistö pitää presidenttinä ollessaan esillä suomalaisille tärkeitä arvoja, kuten tasavertaisuus, naisten asemaa ja demokratiakysymyksiä, pohtii Taarna.

Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä