Raaseporiin nousee uusi ekokylä
Raaseporiin on tulossa uusi ekologinen asuinalue. Meltolassa sijaitsevan Svarfvarsin luomutilan yhteyteen on kaavoitettu parikymmentä tonttia ekotaloille. Alueen rakentaminen saattaa päästä vauhtiin jo ensi keväänä.
Alunperin helsinkiläinen Jukka Ahonala kyllästyi kaupunkilaiselämään jo 30 vuotta sitten ja heittäytyi luomuviljelijäksi. Ahonala kiinnostui sittemmin myös ekorakentamisesta ja alkoi suunnitella uutta asuinaluetta omaan pihapiiriinsä. Vielä valtuustokäsittelyä vailla oleva 17 tontin asuinalue herättää jopa yllättävän runsasta kiinnostusta.
- Jos jokainen kiinnostunut ostaa tontin, niin tontit on myyty. Mutta näinhän ei tietenkään ole, sitten kun lähemmin tarkastellaan, niin varmaan halukkaita tippuu pois ja uusia tulee tilalle. Tulijat on lähinnä pääkaupunkiseudulta, Ahonala kertoo.
Omavarainen yhteisö
Asuinalueen on tarkoitus olla mahdollisimman omavarainen. Talojen lämpö irtoaa puuhakkeesta ja sähkö biokaasuvoimalasta ja aurinkopaneeleista. Ekokylä vastaakin lähes kirjaimellisesti sekä Raaseporin kaupungin että maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteita.
- Korkea omavaraisuusaste mihin siellä pyritään, sehän tukee kestävää kehitystä. Elinympäristöä, jossa voi tehdä muutakin kuin vain asua. Puhutaan eri väestöryhmien yhteiselämästä, vanhuksille suunnatusta asumisesta, luodaan työpaikkoja. Monet asiat sopivat hyvin näihin tavoitteisiin, Raaseporin kaupunkisuunnittelupäällikkö Kukka-Maaria Luukkonen luettelee.
Ekotrendi nostaa päätään?
Jos kaupunginvaltuusto hyväksyy ekokylän yleiskaavan vielä tämän vuoden puolella, rakentaminen voi käynnistyä jo ensi keväänä. Ainakin luomuviljelijä Ahonala uskoo vahvasti ekologisen rakentamisen ja asumisen tulevaisuuteen.
- Tämä on ihan väistämätöntä, tämä on megatrendi, tätä ei pysäytä mikään, tämä on se suunta mitä ihmiset haluaa. Minä luulen että on kasvava joukko loppuun palaneita tai vähintäänkin stressaantuneita ihmisiä jotka ihan kuntoutuakseen tarvitsevat toisenlaista elin- tai työympäristöä.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.
Uusi toimija yrittää mullistaa asunnonvälityksen
Myyntiturva perii kiinteän maksun asunnonvälityksestä. Vanha konkari Huoneistokeskus toivottaa uuden kilpailijan tervetulleeksi.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni
VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.