Rahoituksen apupakettia ei avata Irlannille
Irlannille ei avata EU:n rahoitusapupakettia sen talouden pelastamiseksi. Asia päätettiin euromaiden valtiovarainministerien kokouksessa Brysselissä. Sen sijaan Irlanti aloittaa komission, Euroopan keskuspankin EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa neuvottelut siitä, mikä on paras tapa pelastaa Irlannin pankkisektori.
Esimerkiksi IMF:n rooli euromaiden talousvaikeuksien hoitamisessa vahvistuu.
- Euroryhmä toimii päättäväisesti ja yhtenäisenä varmistaakseen vakautensa, sanoi euroryhmän puheenjohtaja, Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker tiedotustilaisuudessa.
Junckerin mukaan Irlannin kanssa käytävät neuvottelut antavat mahdollisuuden käyttää kaikkia tarvittavia välineitä Irlannin talouden tukemiseksi markkinariskeiltä. Irlannilta toivotaan kuitenkin vuosittaista selvitystä strategiansa toiminnasta.
Puheenjohtaja Juncker kertoi ministerien olleen erityisen tyytyväinen siihen, että seuraaville neljälle vuodelle tehdyssä Irlannin taloussuunnitelmassa oli mukana 15 miljardin euron säästöohjelma, josta kuusi miljardia on määrä toteuttaa jo ensi vuonna. Vuonna 2014 Irlannin talous olisi selvästi vakaammalla pohjalla ja sen julkinen velkataakka kevyempi, Juncker uskoi. Suurin osa säästöistä toteutettaisiin menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla.
Myös EU:n komissiolle on kaavailtu suurta roolia Irlannin talouden pelastamisessa. Talouskomissaari Olli Rehn sanoi kokouksen päätteeksi odottavansa nyt Irlannin hallitukselta ja parlamentilta vastuullisuutta. Hänen mukaansa euromaiden ministereiden päätös tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että valmistelut Irlannin pankkisektorin uudelleenjärjestelyistä tiivistyvät.
Suomen vaatimus meni osittain läpi
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomi sai osittain läpi vaatimuksensa lainavakuuksista.
Jos vastaisuudessa jokin EU:n jäsenmaa hakee avustusta hätärahastosta, hakijamaalta selvitetään ensin, voidaanko siltä saada vakuuksia lainan takeeksi.
- Saimme runnottua läpi sellaisen periaatteen, että joka kerta kun joku jäsenmaa pyytää tukea, niin joka kerta arvioidaan mahdollisuudet saada vakuudet tälle tuelle. Siis emme päättäneet etukäteen, että joka tapauksessa vakuudet saadaan, mutta se mahdollisuus selvitetään, Katainen sanoi.
Esitystä ei yksikään jäsenmaa kannattanut, mutta Kataisen mukaan hänen pitämänsä viisi kuusi puheenvuoroa auttoivat ja esitys lopulta hyväksyttiin.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.