Rahula on Etelä-Savon Vuoden kylä
Mikkelin Rahulassa asuu aktiivista väkeä. Vilkas toiminta on omiaan lisäämään kylän kiinnostavuutta etenkin lapsiperheiden parissa. Muuttoliike onkin nyt kylälle päin.
Etelä-Savon Vuoden kyläksi on valittu Rahula. Vuoden kylä on valittu vuosittain 1989 lähtien. Valintaraadin perusteluissa Rahulaa kehuttiin mm. kylän hyvästä yhteistyöstä ja toiminnan monipuolisuudesta.
Rahulan kylä kisaa myös valtakunnallisesta Vuoden kylä- tittelistä, joka ratkeaa lokakuun alussa.
Vaan millainen on Etelä-Savon Vuoden kylä Rahula? Jotain erityisen hyvää siinä on oltava, jotta moisen kunnian on saanut. Norolan Nuorisoseuran sihteeri Anne Loponen tietää Rahulan vahvuudet.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Senaatilla raju sähkönsäästötavoite
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Mikkelissä valtion virastotalokorttelin energiansäästöprojektin. Tavoitteena on sähkönkulutuksen alentaminen toimistorakennuksissa kansainvälisten sopimusten mukaisesti 9 prosentilla vuoteen 2016 mennessä.
Mikkelin uusi ulkosählykenttä houkuttaa pelaajia
Mikkelin Rantakylään on rakennettu uusi ulkosählykenttä entisen kentän päälle. Vanhat vanerilaidat purettiin ja pinnoite uusittiin.
Joroisissa pääsee näkösyvyyskoulutukseen
Näkösyvyydestä kiinnostuneet pääsevät tänään koulutukseen Joroisissa. Seurakuntamajalla käydään illalla läpi näkösyvyyden mittauksen perusasiat ja sitä harjoitellaan käytännössä.
Nyt kilpailutetaan jo arkeologiset kaivauksetkin
Museoviraston toiminnassa puhaltavat kokonaan uudet tuulet. Esimerkiksi arkeologisia kenttätöitä ei enää hoideta pelkästään viraston sisällä.
Mäyräkoira pelastettiin kalliohalkeamasta kameran avulla
Pelastuslaitos käytti kameraa apuna koiran pelastamiseksi. Operaatio kesti useita tunteja.
Tulevaisuusselonteko etsii ideoita kestävään kasvuun ja hyvinvointiin - Mikkeli edelläkävijäksi?
Satamalahden suunnittelussa voitaisiin toteuttaa kestävän yhdyskuntasuunnittelun ja kaupunkisuunnittelun ideaa.
Ärhäkkä allergiakausi näkyy myös päivystyspolilla
Pahoista allergiaoireista kärsiviä on tänä keväänä todella paljon. Sairaalahoitoon potilaita ei ole vielä tarvinnut ottaa Mikkelissä.
Veijo Baltzar: Miranda antaa kasvot romanien holokaustille
Näyttely tuo esille rasismin, vainon ja etnisten suhteiden ongelmallisuutta. Suomesta näyttely lähtee kierrokselle muualle Eurooppaan.
Saimaan kielletyt kalaverkot poliisille
Saimaalta on jo poimittu talteen verkkoja kielletyiltä kuuttien elinalueilta.
Palopommi poltettiin pois päiviltä
Mikkelin Kiiskinmäestä toissapäivänä löytyneen sodanaikaisen lentopommin jäänteitä tutkitaan tarkemmin ensi viikolla. Pommi tuhottiin Karkialammen varuskunta-alueella keskiviikkoiltana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.