Raideliikenteen valtion rahat suuntaavat pois Kymenlaaksosta
Kymenlaakson tarpeet raideliikenteessä on tyydytetty viime vuosina, sanoo Aimo Ahti. Valtio panostaa päärataan Oulun suunnalla ja idässä katsotaan Etelä-Karjalaan.
Etelä-Karjalan raidehankkeet ovat kärkisijalla itäisen raideliikenteen edunvalvonnassa. Nopeat Itäradat -neuvottelukunnan puheenjohtaja Aimo Ahti sanoo, että Kymenlaakson ja varsinkin Kouvolan tarpeet on tyydytetty hyvin viime vuosina.
- Kerava-Lahti-oikaisu lyhensi junamatkaa Kouvolasta Helsinkiin ja nopeat Allegro-junat mahdollistavat matkan Pietariin kahdessa tunnissa.
Kouvolassa elinkeinojohtajana toimiva Ahti sanoo, että tällä hetkellä ja lähivuosina Suomessa sijoitetaan raiteisiin eniten Seinäjoen ja Oulun suunnalla. Itä-Suomessa, edunvalvonnassa päähuomio on Etelä-Karjalassa.
- Keskeisimpiä asioita on Imatran kaksoisraide ja toisen raiteen saaminen Vainikkalaan. Toivomme että Imatran kaksoisraide toteutuisi mahdollisimman pian.
Se palvelee myös Kouvolaa, mitä paremmat yhteydet on Itä-Suomeen.
Nopeat itäradat -neuvottelukunta ajaa Itä-Suomen raiteiden etuja. Lobbausta tehdään Liikenneviraston, liikenneministeriön ja VR:n suuntaan. Ahti muistuttaa, että myös Kouvola hyötyy Itä-Suomen muista parannuksista.
- Se palvelee myös Kouvolaa, mitä paremmat yhteydet on Itä-Suomeen. Tietysti lisäksi aina on tällaisia pienempiä toivomuksia VR:n suuntaan. Esimerkiksi sen vuoksi, että odotusajat Kouvolassa saataisiin siedettäviksi, jotta Mikkelin ja Kuopion suunnasta olisi mahdollisimman hyvät yhteydet Pietariin.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
Toukokylvöjen siunaamisesta on tullut uusi perinne
Pohjois-Karjalasta Kymenlaaksoon levinnyt toukosiunaus on tullut jokavuotiseksi perinteeksi. Tiistaina kylvöt siunattiin Kannusjärvellä Haminassa.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Inhokkijuureksesta tuli Olga Temosen suosikki
Iittiläinen Olga Temonen on julkaissut Emäntänä Olga -kasvisruokakirjan. Olgan kotona -ohjelmastakin tuttu Temonen kannustaa vanhempia tutustuttamaan lapsensa mahdollisimman monipuolisiin makuihin.
Iitti näyttää edelleen vihreää valoa Päijät-Hämeelle
Iitin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina jatkovalmisteltavaksi kunta- ja palvelurakenneselvityksen Lahden, Nastolan ja Kärkölän kanssa. Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Iitin liitos muodostaisi noin 130 000 asukkaan suurkunnan.
Kouvolalaisnaisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
65-vuotias nainen pidätettiin epäiltynä törkeästä vapaudenriistosta. Hänen epäillään pitäneen kotkalaismiestä vankina Elimäellä Kouvolassa. Nainen itse kertoo miehen muuttaneen hänen luokseen vapaaehtoisesti. Tapauksen tiimoilta on vangittu myös toinen henkilö.
Ratamo-keskuksen sijoituspaikka repii Kouvolan demareita
Kouvolan kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää Kotiharjua sairaalakeskusken sijoituspaikaksi hankesuunnitelman mukaisesti. Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jukka Nyberg (sd.) on tyytymätön ryhmänsä toimintaan ja eroaa kunnallisjärjestön puheenjohtajan paikalta.
Suna Kymäläinen vastaa Juho Eerolan kritiikkiin
Ruokolahtelainen kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) pitää käsittämättömänä Juho Eerolan (ps.) väitettä, että SDP olisi unohtanut duunarimiehet ja keskittynyt olemaan sosiaalitätien puolue.
Gumball-kulkue eteni rauhallisesti Kymenlaaksossa
Urheiluautoseurue ajoi maanantaina Etelä-Kymenlaakson läpi Venäjää kohti. Poliisi kirjoitti Vaalimaan rajan tuntumassa yhden ylinopeussakon.
Nuorten työttömyyden kasvu hidastunut Kaakkois-Suomessa
Kymenlaaksossa oli huhtikuun lopussa reilut 11 000 työtöntä työnhakijaa. Työttömien työnhakijoiden määrä Kaakkois-Suomessa kasvaa, mutta hitaammin kuin muualla Suomessa.
