Rails Girls opettaa naisia netintekoon
Suomalainen Rails Girls -nettiyhteisö avaa ikkunoita netintekoon tytöille ja naisille ympäri maailmaa. Koodaustyöpajoja on järjestetty jo 14 eri maassa, ja kysyntä kasvaa koko ajan. Rails Girlsin tavoitteena on internet, jonka tekemiseen osallistuisivat myös naiset.
Rails Girlsin -yhteisön ensimmäinen workshop järjestettiin Helsingissä marraskuussa 2010. Sen jälkeen työpajat ovat levittäytyneet ympäri maailmaa, jo 14:ään maahan. Ensi syksynä koulutusta saavat mm. japanilaiset, brasilialaiset ja amerikkalaiset tytöt ja naiset. Yhteisö tarjoaa naisille koodauskoulutusta vapaaehtoisten kouluttajien avulla.
Rails Girlsin perustajat Linda Liukas ja Henrietta Kekäläinen asuvat molemmat nykyään ulkomailla, mutta työpajojen järjestäminen sujuu silti ongelmitta.
- Laitoimme työpajamateriaalit nettiin kaikkien vapaasti ladattavaksi, ja sen jälkeen työpajoja on voinut järjestää niiden materiaalien avulla ympäri maailmaa, Liukas kertoo.
Työpajassa opetetaan koodauksen ja ohjelmoinnin aakkoset, eli työkalut nettisivujen tekemiseen. Liukkaan mukaan suomalaismiehillä on ollut suuri rooli internetin selkärangan rakennuksessa, ja nyt mukaan tarvitaan myös naisia.
- Unelmoin netistä, jossa myös naisten herkkyys ja terävänäköisyys olisivat mukana. Uskon, että me kirjotamme internetin historiaa, Liukas sanoo.
Koodausopit veivät Foo Fightersin kutsuvieraaksi
Yksi Rails Girlsin työpajan käyneistä on 24-vuotias helsinkiläinen muusikko Hanna Toivonen, joka päätti pelkäämisen sijaan kesyttää artistin pahimman vihollisen - internetin. Netti on täynnä ilmaisia musiikinlatauspalveluita ja muusikon käteen jää musiikistaan vaan murusia.
- Internet on aina ollut musiikkimaailmassa tällainen iso paha, ja minä halusin kääntää sen ennemmin mahdollisuudeksi kuin uhaksi musiikkialalle, Toivonen kertoo.
Unelmoin netistä, jossa myös naisten herkkyys ja terävänäköisyys olisivat mukana.
Syntyi Mukava Music, musiikkipalvelu, joka julkaistaan syksyllä. Se sai Sibelius-akatemialta ja Tekesiltä satojen tuhansien eurojen tuen ja taakseen niin keikkajärjestäjät, levy-yhtiöt kuin maailman suurimmat musiikkitähdet.
- Ehkä mieleenpainuvin kokemus oli, kun Foo Fighters kutsui meidät lavalle katsomaan keikkaansa USA:ssa. Oli mieletöntä nähdä bändin show siitä vierestä ja todistaa 45 000 ihmisen yleisömeri lavalta käsin, Toivonen kertoo.
Rails Girlsin työpajassa Toivonen oppi puhumaan koodaajien kieltä.
- Olen ymmärtänyt, miten asiat ymmärretään, Toivonen selvittää.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus on yllättänyt Suomen perhosharrastajat. Maahamme on lämpimien ilmavirtojen mukana saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
Kuusi henkilöautoa paloi yöllä parkkihallissa Turussa
Palossa tuhoutui täysin kaksi henkilöautoa, neljä muuta autoa vaurioitui. Autot paloivat Turun Varissuolla sijaitsevan parkkitalon ylätasanteella.
Mätäjoen taimenet olivat juuri kypsymässä lisääntymiskykyisiksi
Mätäjoen myrkkypäästö osui juuri joen tärkeimpään osaan. Kalaharrastajilla oli kovat odotukset, että Mätäjoesta saataisiin aito taimenjoki. Työ joen kunnostamiseksi on osittain mennyt hukkaan.
Pohjanmaan maakunnassa edelleen Manner-Suomen paras työllisyys
Pienimmät työttömyysprosentit löytyvät Pohjanmaalta Pedersörestä ja Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta. Korkeinta työttömyys on Pohjanmaalla Kaskisissa ja Etelä-Pohjanmaalla Soinissa.
Kesän ärsyttävin tietyö alkaa 6-tiellä
Liikennevirasto odottaa tunteiden kuumentuvan Lappeenranta-Imatra-välillä. Työläs kuutostien parannus on jatkunut pätkällä aina vuodesta 2008. Kesällä työmiehet jalkautuvat paikalle vielä kertaalleen viimeisiin päällystyksiin.
Jarkon ja Emilian unelmatalo nousee hartiapankilla
Jyväskylän Äijälänrannassa on täysi tohina päällä. Vuoden kuluttua alueella järjestetään asuntomessut ja omakotitalojen perustuksia tehdään parhaillaan monella tontilla.
Linnanniemen museoista halutaan enemmän irti
Hämeenlinnan Linnanniemen alueelle halutaan nykyistä enemmän matkailijoita. Tästä syystä Museovirasto, Museo Militaria ja Hämeenlinnan kaupunki ovat palkanneet Linnanniemen museoille vuodeksi aluevastaavan eli projektipäällikön. Tehtävään valitun Antti Vihisen tavoitteena on lisätä museoalueen vetovoimaisuutta.
Pahoitteleva Teknos lupaa rahaa Mätäjoen pelastamiseen
Maaliyhtiö Teknoksen mukaan Talin siirtolapuutarhan pohjoispuolella tapahtuneessa liuotinpäästössä on kyse inhimillisestä erehdyksestä. Liuotetta pumpattiin yhden työntekijän virheen takia suoraan sadevesiviemäriin
Köyliö, Huittinen ja Säkylä yhteen?
Satakuntalainen Köyliö jatkanee kuntaliitosneuvotteluja Huittisten ja Säkylän kanssa. Alustava linjaus tehtiin valtuustoseminaarissa - seuraavaksi asiaa käsitellään kunnanhallituksessa ja -valtuustossa.
