Kulttuuri |

Raisu suomalainen joulupukkitarina saa jatkoa

Mustan huumorin sävyttämä Rare Exports –sarja saa kolmannen osan. Aikuisille suunnatun jouluelokuvan kuvaukset aloitetaan lokakuussa. Aiemmat dokumenttiparodiat ovat kiertäneet ympäri maailmaa lukuisilla eri festivaaleilla ja voittaneet useita palkintoja.

Suomalainen tekijätiimi on käynnistämässä erilaisen, aikuisyleisölle suunnatun jouluelokuvan kuvaukset lokakuun lopussa. Rare Exports –elokuvan takana on pitkälti sama tiimi, joka oli aikoinaan tekemässä myös lyhytelokuvia. Uusi elokuva perustuu samaan teemaan kuin Rare Exports Inc (2003) ja Rare Exports Inc – Safety Instructions (2005) –lyhytelokuvat. Festivaalipalkintojen lisäksi ne ovat nousseet internetissä kulttiasemaan. Elokuvat ovat saaneet yhteensä toista miljoona katsojaa.



Teemaltaan ja toteutukseltaan kansainvälinen

Tarina käynnistyy, kun kansainvälinen tutkimusryhmä aloittaa kaivaukset Korvatunturilla ja löytää 486 metrin syvyydestä, jäihin ja sahanpuruihin säilöttynä joulun tarkimmin varjellun salaisuuden. Tutkimusryhmä kaivaa löydöksensä esiin ja käynnistää tietämättään tapahtumasarjan, jonka jälkeen joulu ei ole enää koskaan ennallaan. ”Mustan huumorinsa ja teemansa takia kyseessä ei missään nimessä ole lastenelokuva: elokuva on päinvastoin suunnattu kaikille, jotka luulevat etteivät enää usko joulupukkiin”, elokuvan tuottaja Petri Jokiranta määrittää.

Lähteet:
Yle Uutiset / Antti Karhumäki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä