Raivostunut yhdysvaltalaisfarmari rusikoi traktorillaan seitsemän poliisiautoa littanaksi
Poliisi ei päässyt heti ilkivallantekijän perään, sillä käytössä ei aluksi ollut yhtään ehjää autoa.
Yhdysvaltain Vermontin osavaltiossa asuva maanviljelijä on tuhonnut yli puolet Newportin kaupungin poliisiautoista ilmeisesti kostoksi aiemmasta huumepidätyksestään. Maanviljelijä jyräsi seitsemän poliisiaseman pihalla ollutta autoa littanaksi suurikokoisella traktorillaan.
Poliisi havaitsi tapahtuneen vasta, kun silminnäkijä soitti hätänumeroon. Viranomaiset eivät päässeet heti jahtaamaan rikokseen syyllistynyttä maanviljelijää, sillä poliiseilla ei ollut aluksi käytössään yhtään ehjää autoa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Lopulta nämä kuitenkin saivat traktorimiehen kiinni.
Poliisiautot murskannut mies oli pidätetty aiemmin kesällä marihuanan hallussapidon vuoksi. Nyt miestä odottavat syytteet huomattavasti vakavammasta rikoksesta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Algerian presidentin vakuutetaan voivan hyvin
Aivohalvauksen saaneen presidentti Abdelaziz Bouteflikan kunnosta ei ole kerrottu julkisuuteen kohtauksen jälkeen juurikaan mitään. Maan pääministeri vakuutti maanantaina, että presidentti toipuu ja seuraa hallituksen työntekoa päivittäin.
USA:n korkein oikeus ryhtyy pohtimaan kristinuskon ylivaltaa
Oikeus ratkaisee, missä määrin rukoukset sopivat hallinnollisiin kokouksiin, kun perustuslaissa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan.
Irakissa räjähteli moskeijoissa ja toreilla
Maanantain oli yksi Irakin väkivaltaisimmista päivistä useisiin kuukausiin. Pääministeri lupaa isoja uudistuksia turvallisuusstrategiaan.
Myanmarin presidentti pääsi Valkoiseen taloon
Myanmaria demokratisoineen hallinnon johtajaa Thein Seinia palkittiin kutsulla Yhdysvaltoihin. Arvostelijoiden mielestä palkinto on ennenaikainen.
Topless-protestillaan keväällä kohauttanut tunisialaisnainen pidätettiin
19-vuotias feministi pidätettiin, kun hän oli protestoimassa Kairouanissa Keski-Tunisiassa.
Tukholman yöllistä rähäkkää yritetään estää toistumasta
Kymmeniä autoja poltettiin ja neljä poliisia loukkaantui Husbyssa maanantain vastaisenä yönä. Poliisiakin syytetään ylilyönneistä, muun muassa rasistisesta nimittelystä.
MOT: Suomalaisilla keskeinen rooli TeliaSoneran Uzbekistan-jupakassa
Ruotsissa on meneillään laaja korruptiotutkinta, joka liittyy TeliaSoneran vuoden 2007 Uzbekistanin kauppoihin. Ruotsalaisen selvitysmiehen mukaan TeliaSoneran epäselvyydet juontuvat yrityksen suomalaisen osan, Soneran perinteestä, joka siirtyi yhtiöiden yhdistymisen myötä TeliaSoneraan.
Egypti lähetti lisää joukkoja Siinaille sieppausten takia
Kolme poliisia ja neljä sotilasta siepattiin viime viikolla.
Georgiaa johtaa joogaava pääministeri
Yle Uutiset tapasi pääministeri Bidzina Ivanishvilin Tbilisissä. Ivanishvili korostaa Georgian toimivia suhteita sekä EU-maihin että Venäjään. Vapaa-aikanaan pääministeri joogaa ja kerää eurooppalaista taidetta.
Venäjä sanoo estäneensä terrori-iskun Moskovassa
Kaksi epäiltyä kuoli ja kolmas pidätettiin. Viranomaisten mukaan he olivat saaneet terrorismikoulutusta ulkomailla.
