Kotimaa

Rajalla väsyttiin vihaan

Haaparanta-Tornio
Haaparanta -Tornio Suomen puolelta Miukista kuvattuna. Kuva: Maija-Liisa Juntti

Torniosta tuli syksyllä 2015 Suomen pakolaiskeskustelun keskipiste, kun turvapaikanhakijat löysivät avoimen rajan pohjoisessa. Haaparanta - Tornion kautta Suomeen on tullut 16 000 turvapaikanhakijaa. Tiina Heikkilän ja Maija-Liisa Juntin reportaasissa ääneen pääsevät rajakaupunkilaiset.

Torniolaisille avoin raja on itsestäänselvyys ja kaupungin elinehto. Vieraisiin on Suomen vilkkaimmalla maarajalla totuttu, mutta nyt kulkijoita on tullut moninkertainen määrä. Mieltä on osoitettu valtakunnan rajan sulkemisen puolesta ja vastaan.

Se lähimmäisen raja, minne sie sen asetat?

– Oikeastaan Tornio oli vaan joku lavaste tälle näytelmälle, Petri Leinonen sanoo isoisänsä hankkiman maatilan keittiössä Tornion Kukkolassa.

Petri on maanviljelijä ja yrittäjä. Hänestä pakolaiset tulivat, koska heidän on pakko. Petri harkitsi avointa rajaa puolustavaan mielenosoitukseen osallistumista, mutta ei halunnut laittaa vettä myllyyn.

– Mietin, ansaitseeko rajat kiinni -porukka niin paljon huomiota, että lähdetään edes vastustamaan. On tosi mixed feelings tähän hommaan. Ehkä mielenosoituksia tarvittiin paineiden purkamiseen. Oli tietysti tärkeää, että joku näytti, etteivät kaikki halua rajoja kiinni.

Kiirettä on pitänyt ilman pakolaiskeskusteluun osallistumistakin. Syksyllä karitsoja syntyi parhaimmillaan viidenkymmenen viikkotahtia ja nauriskin piti nostaa maasta.

Torniolaisen Petri Leinosen lampolassa määkii satapäinen lauma.
Torniolaisen Petri Leinosen lampolassa määkii satapäinen lauma. Kuva: Maija-Liisa Juntti

Avoin raja mahdollisti Petrin ryhtymisen lampaankasvattajaksi. Luomulammastilan pidosta oli paremmin saatavilla ruotsinkielistä tietoa. Petri verkostoitui Haaparannan puolen lampureiden kanssa ja sai tarvittavat opit.

– Voi kuokkia kahden maan tarjontaa koko ajan, Petri nauraa.

Kaksoiskaupungista hyötyvät myös kulttuurin ystävät, kuten Petri ja hänen puolisonsa. Avoin raja mahdollistaa laajemman kulttuuritarjonnan, joka Tornion kokoisessa paikassa jäisi muuten vähäiseksi. Kaupunkilaiset hyötyvät rajalla elämisestä.

– Presidentti Niinistön puheenvuoro jätti tosi sekavan fiiliksen. Mitä tarkoittaa kansainvälisten sopimusten “vapaa uustulkinta”? Sitäkö, että emme enää pääse Haaparannalle? Tai jos oikeasti tulee tarve lähteä, pääsemmekö lähtemään?

Mitä tarkoittaa kansainvälisten sopimusten “vapaa uustulkinta”? Sitäkö, että emme enää pääse Haaparannalle?

Tornion ja Haaparannan rajalla ”oma väki” määritellään eri tavalla kuin muualla Suomessa. Haaparantalaiset ovat ”meitä” melkeinpä kaikille torniolaisille. Monen torniolaisen oma porukka ulottuu pitkälle jokilaaksoon ja Ruotsin puolelle. Petri korostaa rajaviivan mielivaltaisuutta. Kieliraja kulkee kaukana Ruotsin puolella. Suomen ja ruotsin lisäksi yhteinen kieli, meänkieli soljuu mukavasti molemmin puolin väylää. Kuvastavatko rajat kiinni- ja rajat auki -mielenosoitukset lopulta torniolaisten mielipiteitä ollenkaan?

– On Isisin agenttien soluttautumista pelkääviä ja yliymmärtäjäporukkaa, Petri sanoo, mutta ei pidä julkisuuteen nostettuja ääniä torniolaisten mielipiteitä kuvaavina.

Hän sanoo, että uutiskuvat ja pakolaisista uutisissa esitetyt näkökulmat ovat muuttaneet järkevienkin ihmisten asenteita. Kun media yhä uudelleen kysyy, miksi kaikki tulijat ovat nuoria miehiä, siitä tulee suhtautumisen lähtökohta.

– Se on se semmonen muukalaispelko, kun ei tunne eikä tiedä.

Petri toivoisi, että turvapaikanhakijat pääsisivät arkeen ja työn syrjään kiinni. Se ei tapahdu nopeasti. Työtä saa tehdä vasta kolmen kuukauden kuluttua turvapaikkahakemuksen täyttämisestä. Noin kolmasosa Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista on ehtinyt hakea todistuksen työnteko-oikeudesta. Eikä maailma ole kuten 1960-luvulla, jolloin yhteiskuntaan pääsi kiinni kouluttamaton ja kielitaidotonkin. Sellainen kuin moni Ruotsiin paremman elintason perässä lähtenyt keskivertosuomalainen oli. Sellaisia töitä ei enää ole meillä. Tosin Petrin lammastilalla kaivattaisiin hyvää keritsijää.

Seppo Kemppainen ei ymmärrä rajat kiinni - puheita. Kuva on otettu marraskuussa Tornion Tullipuistossa, takana näkyvät rakennukset ovat Haaparantaa.
Seppo Kemppainen ei ymmärrä rajat kiinni - puheita. Kuva on otettu marraskuussa Tornion Tullipuistossa, takana näkyvät rakennukset ovat Haaparantaa. Kuva: Maija-Liisa Juntti

Syksyllä pakolaisista puhuivat Torniossa kaikki. Julkiseen keskusteluun osallistuminen ei kuitenkaan kiinnostanut useimpia. Vierasta pelkäävä leimautui rasistiksi tai välinpitämättömäksi. Vastaanottavaisempi ei uskaltanut kertoa avoimesti kantaansa, ettei joutuisi rasistien maalitauluksi. Maltillinen ääni jäi vaimeaksi.

Avoin raja on ollut 22 000 asukkaan Tornion mahdollisuus. Tornio on kaukana Suomen keskuksista. Helsinkiin saa matkustaa 740 kilometriä ja Lapin pääkaupunkiin Rovaniemelle 125 kilometriä.

Seppo Kemppainen tuli Tornioon vaimonsa perässä. Maantiedon ja biologian opettajalle löytyi 1970-luvun alussa eläkevirka. Seppo on kotoisin itärajalta, Suomussalmelta. Idässä rajavyöhyke on laajimmillaan kolmen kilometrin levyinen erämaa, jonne ei ole asiaa ilman syytä. Tornio - Haaparannan raja on toista maata.

Se on helppo kaukaa huudella, jotka eivät tässä itte kulje päivittäin.

– Käytännössä sitä rajaa ei ole. Olen hämmästynyt, että joku vaatii rajat kiinni. Tuntuu pöljältä ajatuskin.

Sinisten vilkkuvalojen alla päivystävien tulliviranomaisten määrä tuntui Seposta hätävarjelun liioittelulta.

– Tuntuu, ettei heillä oikein ollut edes tekemistä.

Hän ei käynyt mielenosoituksissa muuten kuin valokuvaamassa. Järjestelykeskusta vastaan protestointia Seppo ei koskaan ymmärtänyt. Keskus olisi tullut joka tapauksessa sisäministeriön määräyksellä. Järjestely-yksikkö perustettiin tyhjillään olleeseen lukioon syyskuussa.

 – Kolmen kuukauden vuokra on 50 000 euroa. Olisiko sekin haluttu heittää talousvaikeuksissa olevassa kunnassa pois?

Sepon mielestä ilmapiiri kaupungissa ei ole kärjistynyt. Hänestä enemmistö torniolaisista suhtautuu pakolaisiin myönteisesti tai neutraalisti.

– Silloin, kun oli se ensimmäinen rajat kiinni -mielenosoitus, sinne tuli paljon porukkaa muualta. Se on helppo tuolta kaukaa huudella, jotka eivät tässä itte kulje päivittäin. Siellä oli paljon sekä torniolaisia että haaparantalaisia, jotka pyöritteli päätä ja ihmetteli koko hommaa. Ei torniolaiset halua, että nuo rajat pannaan kiinni. Sitä paitsi tuo matkakeskuskin, Tornion ja Haaparannan yhteinen, on Haaparannan puolella.

Mielenosoittajien ämyreistä tullut puhe on Sepon mielestä pelottelua. Osa kuitenkin uskoo keskustelua hallitsevat mielipiteet, vaikka perustelut ontuvat. Pakolaiset ja maahanmuuttajat jäävät marginaaliin, eivät suomalaiset, Seppo ajattelee. 

– Joka tapauksessa me suomalaiset olemme täällä Torniossa enemmistö ja meillä on oma kulttuuri. Olihan niitä lehdissä, että nuoret miehet ovat katselleet tyttöjä, mutta katseleehan niitä paikallisetkin kulkiessaan.

Väliaikaisuus, sitä Seppo korostaa. Tornio on aina ollut läpikulkupaikka. Sepon mielestä tulijat saisivat jäädäkin, koska kyläkoulut kaipaavat oppilaita. Tornio on nykyisin muuttotappiokunta. Syntyviä on yhä enemmän kuin kuolleita, mutta ikärakenne painottuu yli viisikymppisiin.

Ruotsin ja Suomen raja Torniossa.
Kuva: Maija-Liisa Juntti

Tornionjoki erottaa Suomen ja Ruotsin, mutta yhdistää Tornion ja Haaparannan. Kaksoiskaupunki on omanlaisensa ekosysteemi. Suomen ja Ruotsin keskuksista katsottuna syrjäiset kaupungit ovat laittaneet voimansa yhteen, jotta voisivat menestyä yhdessä. Rajakaupunkilaisia yhdistävät avioliitot sekä sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet. Sadattuhannet suomalaiset ovat kulkeneet länsirajan kautta avioliittojen ja työpaikkojen perässä vauraampaan Ruotsiin. Tänään kuljetaan myös toiseen suuntaan.

Nykyinen raja tuli voimaan 1809 Haminan rauhassa. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana raja oli suljettu. Raja avautui toisen maailmansodan jälkeen asteittain. Vuonna 1952 tuli pohjoismainen passivapaus, 1958 passintarkastusten poisto ulkomaalaisilta. EU-jäsenyys vuonna 1995 poisti tullit useilta rajanylityspaikoilta. Vuodesta 2001 rajan on saanut ylittää myös muualta kuin viralliselta ylityspaikalta. Schengenin sopimus mahdollisti muun muassa jäätiet Tornionjokilaakson kylien välille.

Rajakaupunkilaisia yhdistävät avioliitot sekä sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet.

Tornio - Haaparanta on kulttuurisesti yhtenäinen. Täällä ollaan jokilaaksolaisia. Matkailutoimistossa työskentelevä Eija-Sinikka Juho on oppinut kaksikieliseksi rajalla asuessaan. Puolison Eija-Sinikka löysi Ruotsin puolelta Pajalasta.

– Mehän ollaan tämmöisiä todellisia rajakansalaisia, että seilataan tässä koko ajan. Mieheni on töissä Luulajassa, minä Haaparannassa.

Suomen puolella oleva yhteinen koti on rajaton, mutta tietyissä asioissa pitää olla tarkka. Esimerkiksi lohisoppaa tehdessä Eija-Sinikka ei luota ruotsalaiseen kermaan, joten kerma hankitaan aina Suomen puolelta.

Raja on Eija-Sinikalle tärkeä ja täynnä merkityksiä. Tornionjoki, Kukkolankoski ja siikaa pyytävä lippomies, on painettuna seinän kokoiseen valokuvateokseen keittiössä. Kodin eteisessä on vanha opetustaulu Porvoon vuoden 1809 valtiopäiviltä, joiden yhteydessä nykyistä rajaa luotiin.

– Meillä on se sama joki, se on yhtä tärkeä tuolla Pajalassa kuin täällä.

Eija-Sinikka kokee, että suurin osa torniolaisista suhtautui pakolaisten tuloon jonkinlaisena välttämättömyytenä. Vastaanottokeskukseksi muuttuneella Peräpohjolan opistolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa kriittiset äänet pääsivät kuuluviin.

Eija-Sinikka Juhon ja ruotsalaisen avopuolison koti on Tornion Kivirannalla.
Eija-Sinikka Juhon ja ruotsalaisen puolison koti on Tornion Kivirannalla. Kuva: Maija-Liisa Juntti

– Tunnen kyllä muutamia, jotka pelkää. Syksyn infotilaisuudessa oli sitten hirveän vihaisia ihmisiä. Yksi lietsoi toiselta käsin, ja toinen toiselta käsin. Muistan siitä salista paljon huippukohtia, mutta en mitään noin negatiivista.

Eija-Sinikan aiemmat muistot Peräpohjolan opistolta ovat yksinomaan mukavia. Äidin työpaikalla on juhlittu monet juhlat. Ilmapiirin muutos tuntui.Pakolaiskeskustelu on muuttanut Eija-Sinikan käsitystä ihmisistä. Tilanne on tuonut esiin rasistisia piirteitä tutuissa.

– Tämä on hirveää, mitä media tekee meidän kulttuurissa, MV-lehdet ja muut. Ei Facebookissakaan viitsi sanoa enää yhtään mitään, kun ihmiset vaan napsahtaa. Se keskustelun taso ja mitä puolia ihmisistä on tullut. Hyi. Kaikki se vastakkainasettelu vetää mukaansa. Mie kirjoitin sinne yksi päivä, että minä en kommentoi enää tätä pakolaisasiaa.

Rajat auki – mielenosoituksen järjestäjissä oli Eija-Sinikan tuttuja.

– Silloin, kun juttelen ihmisten kanssa, niin en ole kertonut omaa kantaani. Mutta kerron näitä argumentteja: pakolaisille on esimerkiksi pakko antaa se 300 euroa rahaa, koska he eivät voi täällä tehdä töitä. Meidän systeemi kieltää sen.

Hän ei halunnut itse mennä mukaan avointa rajaa puolustavaan mielenosoitukseen, vaikka ymmärsi vastareaktion pakolliseksi.

– Jotain piti tietysti tehdä, mutta mulla otti mediapelko siinä vastaan.

Joutsen ylittää rajan Torniosta Haaparannalle.
Joutsen ylittää rajan Torniosta Haaparannalle. Kuva: Maija-Liisa Juntti

Mediapelko on leimautumisen pelkoa. Eija-Sinikka ei halunnut, että häntä yhdistetään johonkin, mihin hän ei koe kuuluvansa. Pakolaiskeskustelu on tehnyt näkyväksi mediakritiikin puutteen. Eija-Sinikka kritisoi ihmisten tapaa valikoida maailmankuvaansa tukevia blogikirjoituksia ja uutisia. Näin vastakkainasettelu syvenee.

Torniolaisen Eija-Sinikan elämässä ei ole mitään rajantakaista, suomalaista tai ruotsalaista.

– Me harrastetaan, käydään töissä ja ostoksilla.

Hän uskoo, että aiempi työ sosiaalitoimistossa on auttanut ymmärtämään pakolaisuutta.

Tornion kirpputoreilta talvitakkeja etsivät pakolaiset eivät vastaa kuvaa hädänalaisista. He eivät ole laihoja, säikähtäneitä ja rääsyisiä.

– On tiettyjä ihmisiä, jotka eivät aukaise itseään tälle asialle. Ovat päättäneet niin. Osa asettaa pakolaiset ja suomalaiset kilpailemaan rahasta.

Eija-Sinikan tuttavapiiri on ollut pääosin vastaanottavainen pakolaisia kohtaan. Virolaisen tuttavansa pakolaiskielteisyydestä Eija-Sinikka hämmästyi.

– Ihan varmasti hänkin oli Suomeen tullessaan kielitaidottomana taakka yhteiskunnalle samalla tavalla kuin pakolaiset nyt. Miten maahanmuuttaja voi osoittaa mieltä, että rajat kiinni?

Keskiluokkaisen näköinen pakolainen älypuhelin kädessä hämmentää 90-luvulla toisenlaiseen pakolaiskuvastoon tottunutta. Tornion kirpputoreilta talvitakkeja etsivät pakolaiset eivät vastaa kuvaa hädänalaisista. He eivät ole laihoja, säikähtäneitä ja rääsyisiä. Myötätunto ei herää.

Turvapaikanhakijoita ei ehkä erottaisi torniolaisista, jos he eivät olisi erinäköisiä - ja puheliaampia. Näkyvä raha voi olla merkki siitä, että pakolaisilla ei ole enää mitään jäljellä, Eija-Sinikka miettii.

– Osalla näillä ihmisistä on selvästi rahaa ja he näyttävätkin sen. Mutta mistä me se tiedetään, jos he ovat myyneet koko omaisuutensa ja kotinsa ja rahat ovat tulleet siitä?

 

Eila Järvinen asuu lähellä vastaanottokeskusta, jonka salkoon nostettiin elokuussa natsilippu.
Eila Järvinen asuu lähellä vastaanottokeskusta, jonka salkoon nostettiin elokuussa natsilippu. Kuva: Maija-Liisa Juntti

Norrbotten, Ruotsin Lappi on ruotsalaisittain syrjäisempää aluetta kuin Suomen Lappi suomalaisittain. Ruotsiin muutetaan Suomen puolelta usein halvemman asunnon perässä. Joillakuilla on talo Haaparannalla ja kellot Suomen ajassa. Perustorniolainen saattaa ajaa Haaparannan puolelle monta kertaa päivässä. Yhteisellä golfkentällä golfia voi pelata niin, että pallo viuhuu maasta toiseen.

– Sitä vaan pyörällä hurruuttaa menemään puolelta toiselle, 71-vuotias Eila Järvinen kuvaa rajan itsestäänselvyyttä.

Hän asuu omakotitalossa Tornion Kivirannalla, Peräpohjolan opistoon perustetun vastaanottokeskuksen lähellä. Eilaa harmittaa, ettei hän ole päässyt juttelemaan turvapaikanhakijoiden kanssa. Yhteinen kieli puuttuu.

– Olen kysynyt, että do you speak english, mutta he vain sanovat, että somali, somali.

Kun vastaan tulevat, mie sanon ”hello” ja milloin mitäkin.

Talvella tosin, kun Eila voitti marketin rahapelistä kaksi euroa, tummat nuoret miehet kommentoivat hänelle suomeksi ”huvä, huvä”. Eila aistii Torniossa pelkoa siitä, että turvapaikanhakijat muuttavat paikallista kulttuuria, tuovat mukanaan huumeita, ryöstävät ja raiskaavat. Sodassa traumatisoituneiden käytös arveluttaa. Kysellään, mistä pakolaisten rahat tulevat.  Rahojen alkuperä ei kiinnosta Eilaa. Hän tietää, että osa tulee valtiolta vastaanottorahana, osa on pakolaisten omaa rahaa. Tulijat vilkastuttavat kauppaa talvivaateostoksillaan, sen Eila on huomannut.

– Vissiin heidän piti tänne tulla. En minä barrikadeille lähde, en puolesta enkä vastaan, mutta olen heidät hyväksynyt. Kun vastaan tulevat, mie sanon ”hello” ja milloin mitäkin. Sitä toivoo vain, että kotoutuminen onnistuisi. Että he löytäisivät paikkansa, ja voisivat olla osana suomalaisia.

Eila muistaa, kun hän oli teini 1960 -luvulla. Silloin Torniossa pelättiin, että naapurikylän pojat vievät tytöt. Maailma ei ole muuttunut.

– Tuttuni kommentoi, että nyt pelätään, kun syyrialaiset viettelevät kylän tytöt!

Rajalla På gränsen - kauppakeskuksen Suomen puoleinen osa Ruotsin puolelta kuvattuna. Haaparannalle nouseva osuus on vielä rakentamatta.
Rajalla På gränsen - kauppakeskuksen Suomen puoleinen osa Ruotsin puolelta kuvattuna. Haaparannalle nouseva osuus on vielä rakentamatta. Kuva: Maija-Liisa Juntti

Kansainvälisenä kauppapaikkana Tornio on ikivanha. Kaupungilla näkee Ruotsin ja Suomen lisäksi paljon Norjan ja Venäjän rekisterikilvillä kulkevia autoja. Tornion puolen kaupan keskus on EU-rahoitteinen Rajalla På Gränsen – ostoskeskus, joka on tehty rajakaupunkien yhteistyönä – tietenkin. Ostoskeskuksen läpi voi kulkea Torniosta Haaparantaan. Paikalliset puhuvat Suomen ja Ruotsin puolen ovista. Paitsi että torniolaiset eivät ajattele, että olisi Suomen ja Ruotsin puolia. He elävät kaksoiskaupungissa, jossa kirjastokortteja käytetään ristiin. Jääpallojoukkue on yhteinen, samoin vedenpuhdistamo. Yhteinen virkamieskin löytyy. Yhteistä uimahallia on väläytelty suunnitelmissa. Kunnallishallintoja ei voida Suomen ja Ruotsin lainsäädännön vuoksi yhdistää. Tornion ja Haaparannan yhteistyötä hoitaa Provincia Bothniensis - yhteistyöelin, joka perustettiin kokeiluna 1987 ja se vakiintui heti. Päätökset syntyvät verkostossa yleensä ilman riitoja.

Syksy oli hirvenmetsästyskautta, ja takakontteihin jäi helposti haulikoita.

Avoin raja on arjen osa. Tornionjokilaaksolaiset ovat niin tottuneita rajan yli kulkemiseen, että rajaa vahtivan tullinkaan vaatimuksia ei välttämättä tunneta. Syksy oli hirvenmetsästyskautta, ja takakontteihin jäi helposti haulikoita. Metsästyskoiriakaan ei oikeastaan olisi saanut viedä valtiosta toiseen. Tiukentunut rajavalvonta hankaloitti myös arveluttavampaa asiointia, esimerkiksi nuuskan hakemista myyntiä varten. Halvemman viinin hakeminen Systembolagetista, Ruotsin alkosta, tuntui jotenkin epäilyttävältä. Rajan yli lentävät joutsenet sentään pääsevät yli ilman rajatarkastusta.

Toisen maailmansodan aikaan moni suomalainen pakeni Tornio - Haaparannan kautta Ruotsiin. Kaupunki säästyi polttamiselta Lapin sodassa. Monien torniolaisten muistissa on Suomen saama kansainvälinen apu. Syksyllä 2015 rajasta tuli väylä kaukaisia konflikteja pakeneville muukalaisille.

– Toisen maailmansodan kokenut sukupolvi on sellaisen rokotuksen olemisen epävarmuudesta saanut, että heille se rajojen pyhyys on liudentunut. Ymmärretään, että joskus pitää lähteä, eikä siihen voi itse vaikuttaa, lammasfarmari Petri sanoo.

Tämä rajaseudun viisaus on monilta unohtunut. Vieraannäköisyys ja yhteisen kielen puuttuminen ovat ne pahimmat. Eila ja Eija-Sinikka uskovat, että rodulla ja kielellä on merkitystä. Suomea puhuvan espanjalaistaustaisen lääkärin korostus on mukavan monikulttuurista, pakolaisena tulleen tuntematon kieli arabia tuntuu uhkaavalta. Pakolainen muistuttaa kaukaisesta konfliktista. Avun tarvitsijoita on paljon, mutta ei oikein tiedetä, miten heitä pitäisi auttaa. Jos turvapaikanhakijakysymys olisi helposti ratkaistavissa, ratkaisu olisi jo löydetty.

Nuuskapurkkeja maassa.
Kuva: Maija-Liisa Juntti / Yle

Vaikka tulijat ovat länsirajalla talven myötä vähentyneet, kotiovelle tullut pakolaiskriisi pelottaa monia torniolaisia. On helpompaa vaatia rajan kiinni laittamista ja ongelman poistamista omalta takapihalta. Reaktiot pakolaisia kohtaan kertovat syvistä pohjavirroista.

– Se tuli jostakin, ei siinä paljon poliittinen suuntaus painanut, Petri pohtii.

Järjestelykeskuksesta päätti valtuusto, vaikka siitä olisi voitu päättää virkamiespäätöksenä. Valtuustoryhmät jakaantuivat, ja päätöksen jälkeen juotiin kahveja eri pöydissä. Keskuksesta tuli omantunnon asia, josta ei tehty ryhmäpäätöksiä.

Tämmöistä tämä vaan on. Näin me kaikki on liitutaululla laskettu, että 1 + 1 on kaksi.

Lokakuussa tamperelaisten Rajat kiinni- mielenosoitukseen järjestämä bussi, jolla tultiin laittamaan rajoja kiinni, ihmetytti monia rajakaupunkilaisia. Sisämaasta tultiin vaatimaan, että jokilaaksolaiset tukkisivat elämänväylänsä.

– Ystäväni ehdotti, että pysäytetään me ne bussit Tornion rajalle. Laitetaan rajat kiinni, Eija-Sinikka nauraa.

Hän vietti aikoinaan puoli vuotta Pariisissa, kunnes totesi Tornion paremmaksi ja palasi kotiin. Oma kokemus maailmalta auttoi asettamaan mittasuhteet kohdilleen. Eila puolestaan kertoo matkasta Burman rajalle.

– 1992 mie olin Thaimaassa Burman rajalla. Mentiin tutustumaan siellä semmoseen viidakkoelämään. Kävimme viidakkokoulussa, missä oli pieni liitutaulu, jonne ne kirjoittivat 1 + 1 =2. Silloin tuli semmonen ajatus, että tämmöistä tämä vaan on. Näin me kuule on kaikki liitutaululla laskettu, että 1 + 1 on kaksi. Tuli semmonen globaali kokemus.

 – En minä osaa sanoa, minne se raja laitetaan, että ketkä on meitä ja ketkä joitain muita. Se lähimmäisen raja, minne sie sen asetat? Jos haluat olla yhtään johdonmukainen, et voi asettaa sitä yhtään mihinkään, Petri pohtii.

Näiden rajakaupunkilaisten mielestä hätä ei ollut koskaan Torniossa, vaan se on yhä Syyriassa, Irakissa, Somaliassa. Hätä on erityisesti kriisialueen rajavaltioiden pakolaisleireillä, jonne miljoonat köyhimmät jäävät.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä