Rajavartiosto varautuu viisumivapauteen
Mahdollisen EU:n ja Venäjän välisen viisumivapauden toteutuessa rajanylitysten arvioidaan kaksinkertaistuvan Kainuun Rajavartioston valvomalla alueella.
Muutokseen on jo alettu varautua pitkän aikavälin suunnitelmissa, kertoo majuri Jorma Turunen Kainuun Rajavartiostosta.
- Varaudumme muiden toimijoiden kuten Tullin, Senaattikiinteistön, ELY-keskuksen ja Liikenneviraston kanssa kapasiteettia lisäämällä. Tämä tarkoittaa, että etenkin rajanylityspaikkojen kuten Vartiuksen rakenteita kehitetään siten, että ne mahdollistaa suuremmat liikennemäärät. Toteutus on todennäköisesti vielä muutamien vuosien päässä.
Lähiaikojen toimia ovat pienet kaistajärjestelyt. Uuden raja-aseman rakentaminen on kuitenkin Turusen mukaan vielä epävarmaa.
- Asiaa valmistellaan vasta. Todennäköisesti henkilökuntaa ei ole mahdollista lisätä ainakaan täällä Kainuun Rajavartioston alueella rajatarkastuksiin.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
TV toi maailman olohuoneeseen
Itsetehdyt sähkökitarat, tangoa soittavat rokkibändit ja television testikuvan katselu yhdessä naapureiden kanssa. Kahden museon yhteinen teemanäyttely paljastaa, miten maailma mullistui 1960-luvulla.
Kajaanin rahat loppumassa - peruspalvelut säästökohteena
Kajaanin kaupungin tulevista talousvuosista ei selvitä ilman säästöjä. Ensi vuodesta tiedetään jo sen verran, että vuosi tulee olemaan hankala. Alijäämäennuste on vähintään 5-8 miljoonan euroa.
Ravintolapäivän pikkuveli Siivouspäivä ajaa suomalaiset kaduille
Kolmatta kertaa järjestettävän Siivouspäivän myötä sadat suomalaiset ympäri maan tulevat myymään ja antamaan tavaroitaan pihoille sekä kaduille. Spontaanisti Facebookissa alkanut tempaus on saanut ison huomion.
Lontoon lento-onnettomuus sipaisi myös kajaanilaiskoululaisia
Kajaanin Lyseon yhdeksäsluokkalaiset saivat luokkaretken viime hetkillä kokemuksen, jollaista ei ollut tilattu. Kukaan ei kuitenkaan hätääntynyt.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Liikennepuiston maksullisuus ei mennyt läpi kh:ssa
Kajaanin kaupungin sivistyslautakunta päätti toukokuun alussa, että tähän asti maksuttomaan liikennepuistoon aletaan perimään pääsymaksua. Kaupunginhallituksen käsittelyssä asiaa lykättiin ensi viikkoon.
Pihakadun kaahailu loppui istutussaarekkeisiin
Kajaanin asuntomessualue vuodelta 2001 on viime syksynä saanut pihakadulleen autoliikennettä rauhoittaneet istutussaarekkeet. Vuosien varrella Onnelassa on nähty kaksi kolaria ja kaahaamista. Nyt liikenne on rauhoittunut.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Vuokatti valmiina MM-kisoihin
Vuokatissa järjestettävät kisat ovat yhdet suurimmista suunnistuksen MM-kisoista koskaan, sanoo kansainvälisen suunnistusliiton urheilujohtaja Björn Persson.
