Ulkomaat |

Rajut tulvat surmanneet jo yli sata ihmistä Etelä-Venäjällä

Yli sata ihmistä on kuollut rajuissa tulvissa Etelä-Venäjällä. Tulvista ei tiettävästi annettu ennakkovaroitusta.

Nainen kahlaa vyötäröön asti yltävässä tulvavedessä pimeässä.
Etelä-Venäjällä kärsitään rajuista tulvista. Kuva: Reuters

Ainakin 103 ihmistä on kuollut rajuissa tulvissa ja maanvyöryissä Venäjällä Mustanmeren koillisrannikolla. Tulvat ovat seurausta poikkeuksellisen rajuista sateista.

Eniten uhreja on Krymskin kaupungin alueella, josta on löydetty 92 ihmisen ruumiit. Novorossiiskin satamakaupungissa ja Gelendzhikin lomakohteessa on kuollut ainakin 11 ihmistä. Pelastustyöntekijät jatkavat tulva-alueen evakuoimista ja uhrien etsintöjä.

Viranomaiset eivät ole osanneet antaa tarkempia selityksiä uhrien suurelle määrälle. Ainoa annettu selitys on se, että monet uhreista olivat nukkumassa, kun voimakkaat tulvavedet nousivat yöllä hyvin nopeasti. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman Krymskin asukkaan mukaan tulvista ei annettu varoitusta etukäteen.

Perjantaina alkaneet rankkasateet ovat aiheuttaneet laajoja vahinkoja myös rakennuksille. Satoja taloja on jäänyt veden alle. Alueelta on jouduttu katkaisemaan sähköt, joten noin 20 000 ihmistä on vailla sähköä, kertoo uutistoimisto Ria-Novosti.

Öljy-yhtiö Transneft on keskeyttänyt toimintansa tulvien takia Novorossiiskin satamassa, joka on Venäjän suurin satama Mustanmeren rannalla. Satama-aluetta, samoin kuin kaupungin alavaa osaa uhkaa maanvyöry. Transneftin rakennukset ja laitteet eivät kuitenkaan ole vahingoittuneet.  

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Eduskuntavaalit 2015

Lopullinen vaalitulos: Keskustalle suurvoitto – perussuomalaiset ylsi kakkoseksi, SDP romahti

Juha Sipilä Keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä.

Tapahtumat hetki hetkeltä

01.15

Yle Uutiset päättää eduskuntavaalien 2015 hetki hetkeltä -seurannan.

Kello 01.11

SDP sai äänistä 16,5 prosenttia ja 34 paikkaa ja 489 705 ääntä. Vihreiden luvut ovat 8,5, 15 ja 252 872. Vasemmistoliitto keräsi 211 615 ääntä, prosentteina 7,1 ja paikkoina 12. RKP sai 9 edustajaa, 144 520 ääntä ja prosentteina 4,9. Kristilliset keräsivät luvut 3,5, 5 ja 105 022 ääntä. Lisäksi Ahvenanmaalle on yksi edustajan paikka. Kaikki muut ryhmät saivat yhteensä hieman yli 72 000 ääntä. Hylättyjä ääniä oli 16 537.

Kello 01.06

Kaikki äänet on laskettu. Keskusta sai äänistä 21,1 prosenttia ja 49 paikkaa. Puolueen äänimäärä on 625 687. Toisena on perussuomalaiset 38 paikallaan ja 523 045 äänellä. Prosenttiosuus on 17,6. Kokoomuksen ääniosuus oli 18,2, paikkamäärä 37 ja äänimäärä 539 615.

Lue lisää

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä