Rakennuslupa lohkeaa nyt hitaasti Jyväskylässä
Luparuuhkan yhtenä syynä ovat rakennusten energiamääräykset, jotka tiukentuivat heinäkuun alussa.
Rakennuslupien käsittely on ruuhkautunut tänä kesänä pahoin Jyväskylässä. Tavallisesti rakennuslupapäätöksen saa Jyväskylässä alle kolmessa viikossa. Nyt rakennuslupapäätöstä voi joutua Jyväskylässä odottamaan jopa kaksi ja puoli kuukautta.
Kaupunkikuva-arkkitehti Vesa Kantokosken mukaan Jyväskylän rakennusvalvontaan saapui huomattava määrä lupahakemuksia ennen heinäkuun alkua, jolloin rakennusten lämmöneristävyysmääräykset kiristyivät. Moni rakentaja on päättänyt hankkia luvan ennen uusien säännösten voimaantuloa.
Lisäksi pula työntekijöistä on hidastanut lupakäsittelyä.
- Meillä on merkittävä henkilöstövaje, ja sen vuoksi pöydillä on käsittelypinoissa noin 300 rakennuslupahakemusta, Kantokoski sanoo.
Jyväskylän rakennusvalvonnassa on ollut kolmen virkamiehen vaje, kun työntekijöitä on siirtynyt eläkkeelle tai muihin tehtäviin. Nyt kaupunki on palkannut kaksi uutta tarkastajaa, jotka pääsevät työntouhuun ensi syksynä.
