Savo |

Rakennusyhtiön ylijäämäbetonit pönkittävät Siilinjärven teollisuustontteja

Kokeilu on osoittautunut onnistuneeksi - molemmat osapuolet voittavat. Jatko on hyvin todennäköinen.

Betonimylly
Ylijäämäbetonia syntyy muun muassa betoniautojen pesussa. Aiemmin Lujabetoni on toimittanut vuosittaisen noin 2000 kuution ylijäämäbetoninsa kaatopaikalle. Kuva: YLE / Karoliina Hult

Siilinjärvellä on saatu hyviä kokemuksia teollisuustonttien vahvistamisesta betonitehtaan ylijäämäbetonilla.

Siilinjärven kunta ja Lujabetoni aloittivat keväällä kokeilun, jossa Jukolan alueen pehmeälle teollisuustontille ajettiin vahvistukseksi Lujabetonin ylijäämäbetonia. Ensimmäinen tontti saatiin vahvistettua hyvin ja kokeilu jatkuu jo toisella teollisuustontilla.

Molemmat osapuolet hyötyvät toiminnasta, sillä Lujabetoni säästää ajokustannuksissa ja Siilinjärven kunta saa betonin ilmaiseksi. Vahvistettavat tontit ovat niin pehmeitä, että niiden pohjien rakentaminen olisi muutoin liian kallista. 

Aiemmin ylijäämäbetoni on viety Siilinjärveltä Kuopion Heinälamminrinteen jätekeskukselle. Ylijäämäbetonia syntyy kun betonin valusuppilot ja betoniautot pestään tai betonierä epäonnistuu. Lujabetonilta ylijäämäbetonia tulee vuodessa 2000 kuutiota.

Hanke on vielä koevaiheessa, mutta Siilinjärvellä toivotaan jo sen vakiintuvan jatkuvaksi toiminnaksi. Jukolan alueella on yhteensä neljä vahvistettavaa teollisuustonttia. Seuraavaksi toiminta voi siirtyä Radantauksen tonteille, jossa vahvistettavia tontteja riittää noin 15 vuoden ajaksi.

Lujabetonilla on mahdollisuus toimittaa ylijäämäbetonia Siilinjärven kunnan rakennuskohteisiin kymmeniksi vuosiksi. 

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä