Savo |

Rakentajat ovat pärjänneet kosteuden kanssa

Kahtena aiempana kesänä rakennustöitä jouduttiin siirtämään korkean ilmankosteuden vuoksi, mutta tänä kesänä ilmapuntarin lukema ei ole alkanut hirvittää.

Rakennusmies tekee töitä ulkona
Kuva: YLE / Toni Pitkänen

Kostea sää ei ole ainakaan vielä haitannut rakennustöitä Pohjois-Savossa. Toisin kuin kahtena edellisenä kesänä, viranomaisten tai rakennusliikkeiden tietoon ei ole tänä kesänä tullut tapauksia, joissa töitä olisi jouduttu siirtämään korkean ilmankosteuden vuoksi. Esimerkiksi suurten betonivalujen tekemisessä kosteus on jopa eduksi.

Sen sijaan töissä, jotka vaativat nopeaa kuivattamista, ilmankosteus tuottaa pulmia. Vaikkapa parkettiasennuksia tehdessä lattian kuivatus voi olla lähes mahdotonta, jos ilman suhteellinen kosteus on hyvin korkea.

- Tuulettamaan ei voi oikein minnekään päin. Vaikka lämpöä kuinka ajettaisiin rakennukseen, niin kun aukaistaan ikkunat, kosteutta vaan tulee sisällepäin. Ja silloin on odotettava parempia olosuhteita, että töitä voidaan jatkaa, kertoo YIT Rakennus Oy:n rakennuspäällikkö Markku Martikainen.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä