Rakettikaupan kiihkeimmät hetket edessä
Uudenvuoden ilotulitteiden myynti keskittyy tänäkin vuonna viime hetkiin. Raketit ja muut paukut nostettiin säilytyskaapista tiskille sunnuntaina, mutta vielä maanantaina aamupäivällä näkyi korkeintaan yksittäisiä ostajia.
Tampereen Turtolan Citymarketin vapaa-ajan osaston päällikkö Risto Rajala tuntee kuitenkin asiakkaiden tavat.
- Kyllä ne aaton ja aatonaaton päivät ovat kiireisimpiä. Silloin ihmiset hakevat raketit suoraan käyttöön, niitä ei tarvitse kotona sitten varastoida pitkään.
Turvamääräykset tiukentuneet
Jokavuotiset tapaturmat ovat johtaneet säädösten tarkentamiseen. Joulun alla voimaan tulleet uudet määräykset edellyttävät suojalasien käyttöä ampujalta, samaa suositellaan yleisölle. Lisäksi ilotulitteet on nyt kielletty alle 18-vuotiailta.
Myyjäksi ei käy kuka tahansa, osastopäällikkö Risto Rajala huomauttaa.
- Turvatekniikan keskushan järjestää vuosittain näitä koulutuksia. Meilläkin on kaksi henkilöä sen käynyt kuluneen syksyn aikana niin, että se on 10 vuotta voimassa. Jokainen, joka meillä työskentelee näiden parissa, on sen koulutuksen suorittanut ja heillä on viimeisin tuntemus näistä asioista.
Monet kaupungit kieltävät rakettien ja pommien paukuttelun keskustassa, niin myös Tampere. Ampuma-aikaa on lisäksi kavennettu, se on nyt aattoillan kello 18:sta yökahteen.
Isot padat ostoslistalla
Tamperelainen Joni Nurminen oli marketissa muilla ostoksilla. Rakettikaupoillakin oli silti aikomus poiketa jossain vaiheessa.
- Lähinnä mitä noita saa noita isompia patoja sekä isompia raketteja muutama. Niillä pärjää muutamalla sytytyksellä ja saa vähän nähtävääkin.
Uudet ilotulitesäädökset ovat Joni Nurmisen mielestä asialliset. Suojalaseja ei ole tarvinnut ryhtyä erikseen hankkimaan.
- Itse asiassa mulla on niitä vähän muustakin takaa kuin rakettien ampumisen vuoksi. Niitä löytyy töiden takia myös kotoa hyllyltä.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.