Keski-Suomi |

Ralli keskittää poliisit Jyväskylään

Poliisi lisää huomattavasti näkyvyyttään etenkin Jyväskylän keskustassa MM-rallin aikana. Liikkeellä on muun muassa poliisin jalkapartioita.

Kadunvaltaajat osoittavat mieltään Jyväskylän keskustassa.
Poliisi valvoo kadunvaltaustapahtumaa MM-rallin 2011 aikaan Kuva: Keski-Suomen poliisilaitos

Keski-Suomen poliisi ei kuitenkaan saa muualta lisävoimia ralliviikonlopun hoitamiseen, vaan töissä oleva virkavalta koostuu keskisuomalaisista poliiseista sekä liikkuvan poliisin yksiköstä. Aikaisempien vuosien käytäntö, jossa poliisiksi opiskelevia saatiin avuksi, ei ole enää käytössä.

Rallien aikana poliisien määrä vaihtelee vuorokohtaisesti 40:n miehen molemmin puolin. Lisäksi töissä on liikkuvan poliisin yksiköstä reilu 20 henkeä. Ylikomisario Tuomo Viitaniemi sanoo, että näillä tullaan kyllä toimeen.

- Tai voi sanoa että joudutaan tulemaan toimeen Keski-Suomen poliisilaitoksen omalla henkilöstöllä.

MM-rallin aikana poliisi varmistaa ajojen sujumisen ja on järjestäjien tukena. Vastuu kannetaan myös yleisestä turvallisuudesta ja valvonnan järjestämisestä. Poliisi keskittää voimavaroja etenkin viikonloppuöihin, jolloin poliiseja on töissä eniten.

Rallitapahtuma on siistiytynyt

Ylikomisario Tuomo Viitaniemen mukaan MM-ralleissa on viime vuosina kirjattu häiriökäyttäytymistä huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Pahoinpitelyt ovat myös vähentyneet. Aikaisempina vuosina pahimmillaan niitä oli 20-30, nyt noin 10.

- viime vuodet on ajojen ulkopuolinen toiminta rauhoittunut, mutta alkoholin käytöstä aiheutuvat hälytykset selvästi lisääntyneet, varsinkin öisin, sanoo Viitaniemi. Hälytykset keskittyvät pääosin Jyväskylän ympäristöön.

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä