Keski-Suomi |

Ralli pysynee Jyväskylässä kolme vuotta

Jyväskylä vahvistaa asemaansa MM-rallin osakilpailun pääpaikkana. Jyväskylän kaupungin ja AKK Sports Oy:n neuvotteleman sopimuksen mukaan Jyväskylä toimisi Neste Oil Rallin kotikaupunkina seuraavat kolme vuotta.

Mikko Hirvoenen ja Sebastien Loeb taistelevat Killerin herruudesta. Rallikuvakisan satoa vuodelta 2008. Kuva: nimim. antteri

Myös MM-osakilpailun erikoiskokeet ajetaan pääosin Keski-Suomessa. Kaupunginhallitus käsittelee Jyväskylän kaupungin ja AKK Sports Oy:n sopimusta kokouksessaan tänään.

Jyväskylän apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto on tyytyväinen neuvoteltuun sopimukseen.

- Jyväskylä on entistäkin selvemmin tämän rallin keskipiste, kun supererikoiskoe palaa Killerille vietettyään yhden kauden evakossa Lahdessa, Koivisto arvioi.

Pitkä sopimus helpottaa suunnittelua

Kaupungin kannalta hyvä asia on Koiviston mukaan myös sopimuksen kesto. Aikaisemmin ralliväki ja kaupunki ovat sopineet järjestelyistä vuodeksi kerrallaan, mutta nyt sopimus on kolmivuotinen.

- Se mahdollistaa pitkäjänteisemmän suunnittelemisen sekä kaupungin, että siihen osallistuvien yritystenkin näkökulmasta, apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto sanoo.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on varannut tämän vuoden talousarvioon 260 000 euroa rallin maailmanmestaruusosakilpailua varten. Koiviston mukaan kustannukset on pystytty pitämään tasolla, josta sovittiin jo vuonna 2006.

- Siitäkin näkökulmasta katsoen tämä on mielestäni ihan hyvä sopimus, hän toteaa.

Tämän vuoden rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu järjestetään elokuussa. Rallin lähtö ja maali järjestetään Jyväskylässä, samoin supererikoiskoe. AKK Sports Oy julkistaa reitin ja yksityiskohtaisemmat suunnitelmat helmikuussa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä