Ranska tavoittelee 62 vuoden eläkeikää
Ranskan hallitus aikoo nostaa eläkeikää kahdella vuodella vuodesta 2018 lähtien. Oppositio ja ammattiyhdistysliike vastustavat suunnitelmaa ponnekkaasti.
Ranskan työministeri Eric Woerth kertoi hallituksen tähtäävän 62 vuoden eläkeikään. Eläkeikä on ollut vuodesta 1982 saakka kuudessakymmenessä vuodessa, perintönä sosialistipresidentti Francois Mitterandin presidenttikaudelta.
Eläkeuudistus on ollut nykyisen presidentin Nicolas Sarkozyn työlistalla vaalikampanjasta lähtien. Ranskan hallitus päättää virallisesti ehdotuksesta ensi kuussa, ja parlamentin käsittelyyn eläkeikä on määrä viedä syyskuussa.
Tavoitteena on tasapainottaa budjettivajetta, joka oli viime vuonna 7,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n säännöt eivät salli vajeen ylittävän kolmea prosenttia.
Samalla venytetään täyteen eläkkeeseen vaadittavien työvuosien määrää, kertoo Ranskan työministeri.
-Tämä on vastuuntuntoinen ja oikeudenmukainen tapa, joka kohtelee yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöitä samalla tavalla, perusteli Eric Woerth esitystään.
Eläkeikä on nostattanut vastalauseita jo ennen työministerin ilmoitusta. Tiiistaina kymmenet tuhannet ihmiset marssivat Pariisissa suunnitelmaa vastaan. Laajempia lakkoja ja mielenosoituksia odotetaan lomien jälkeen syyskuussa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Medvedev valittiin Yhtenäisen Venäjän johtoon
Selvä enemmistö kannatti Medvedevin valintaa. Presidentti Putin kehotti Yhtenäistä Venäjää kuuntelemaan kansaa.
Äyriäisten joukkokuolema Perun rannikolla
Syyksi epällään meriveden lämpenemistä. Alueella on tehty öljynporauksia.
Väkivalta yltyy taas Syyriassa
YK:n pääsihteerin mukaan Syyrian tilanne on erittäin huolestuttava. Terroristiryhmien arvellaan käyttävän Syyrian sekasortoa hyväkseen.
Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin maailmalla
Kansainvälinen media - ja etenkin Suomen naapurimaiden media - on raportoinut laajalti Hyvinkään ampumatapauksesta.
Irakissa pidätetyt venäläismotoristit vapautettiin
Neljä motoristia pidätettiin sunnuntaina, koska heillä ei ilmeisesti ollut asianmukaisia viisumeja. Miehet ovat kiistäneet asian.
Syyrian armeija tappanut ainakin 50 Homsissa
Aleppossa panssarivaunut vyöryivät kaupunkiin ensi kertaa kansannousun aikana, Turkin rajalla tulitettiin helikopterein.
Muslimiveljeskunnan Mursi voittamassa ensimmäisen kierroksen Egyptissä
Muslimiveljeskunnan Mohamed Mursi ja Mubarakin aikainen ministeri Ahmed Shafik ovat nousemassa presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
Italian Punaiset prikaatit uhkaa jälleen väkivallalla
Uhkauskirje lähetettiin vain päiviä sen jälkeen kun Italian presidentti Giorgio Napolitano varoitti Italian olevan vaarassa palata 1970-luvulla koettuun poliittiseen väkivaltaan.
Tarkastajat löytäneet Iranista merkkejä ilmoitettua väkevämmäksi rikastetusta uraanista
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat ovat löytäneet Iranista Fordon ydinlaitokselta merkkejä 27-prosenttiseksi rikastetusta uraanista. Iran on ilmoittanut rikastaneensa uraania korkeintaan 20-prosenttiseksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.