Ulkomaat |

Ranskassa osoitettiin mieltä romanien karkotuksia vastaan

Kymmenettuhannet ihmiset ovat eri puolilla Ranskaa osoittaneet mieltään romanien karkotuksia vastaan. Protestoijat ovat syyttäneet presidentti Nicolas Sarkozyn hallintoa muukalaisvihamieliseksi.

Pariisissa vasemmistolaiset oppositiojohtajat ja romanit johtivat mielenosoitusta. Poliisin mukaan protestiin osallistui 12 000 ihmistä, mielenosoittajien mukaan osallistujia oli 50 000.

Myös ihmisoikeusjärjestöt ja ay-liike osallistuivat protesteihin muun muassa Marseilleissa, Bordeaux'ssa ja Toulousessa, missä presidentti Nicolas Sarkozyn hallintoa syytettiin muukalaisvihamieliseksi ja rasistiseksi.

Ranskan sisäministeri ei pitänyt protesteja suurena voimannäyttönä.

- Tämän päivän niin sanotut "ihmisoikeuksien puolustusprotestit" keräsivät kokonaisuudessaan vain kymmeniätuhansia ihmisiä, sisäministeri Brice Hortefeux sanoi.

Mielenosoittajat vastustavat hallituksen päätöstä hajottaa romanien laittomat leirit ja häätää heidät maasta. Sarkozya syytettiin vähemmistöjen leimaamisesta sekä poliittisen edun tavoittelusta.

Mielipidekyselyjen mukaan enemmistö ranskalaisista kuitenkin kannattaa karkotuksia.

Tänä vuonna karkotettu jo 8 000

Ranska on karkottanut päätöksen jälkeen noin tuhat romania takaisin Bulgariaan ja Romaniaan. Koko vuonna romaneja on karkotettu Ranskasta yli 8 000.

Viime vuonna Ranska karkotti maasta kaikkiaan 10 000romania.

Ranskan romanipolitiikkaa ovat arvostelleet muun muassa YK ja EU. EU:n komissio on pyytänyt Ranskaa todistamaan, että karkotukset ovat unionin lainsäädännön mukaisia.

Pienempiä mielenosoituksia romanien puolesta järjestettiin useissa EU-maissa. Protestoijat kokoontuivat Ranskan suurlähetystöjen edustalle muun muassa Roomassa, Lontoossa, Brysselissä.

Lähteet:
AFP, Reuters, YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä