Kotimaa |

Ranuan jääkarhunpentu riehaantui olympialaisista

Ranuan jääkarhunpentu on innostunut saamistaan olympiarenkaista ja Suomen lipusta. Kysymyksessä ei ole pelkästään urheilufanitus, vaan renkaat toimivat myös aktivointileluina.

Suomen lippu ja olympiarenkaat
Ranuan eläinpuiston jääkarhun poikanen leikkii olympiarenkailla. Ranuan eläinpuiston jääkarhut juhlistavat olympialaisten alkua omilla olympiarenkailla, jotka toimivat samalla myös jääkarhujen aktivointileluina. Kuvattu 22. heinäkuuta 2012. Kuva: Ranua Zoo

Jääkarhuista vastaava eläintenhoitaja Pertti Saarijärvi teki olympiarenkaat vanhoista autonrenkaista. Idea renkaista tuli pennulta itseltään, sillä karhunpoikaa käydään katsomassa kuin olympiavoittajaa konsanaan.

- Idea renkaista tuli aivan pennusta itsestään. Heinäkuussa Pentu on tuplannut meidän kävijämäärän joka päivä. Normaalisti meillä on ollut tuhat kävijää päivässä, nyt vieraita on pari tuhatta, kertoo Pertti Saarijärvi.

Jääkarhun pentu kiinnostui heti olympiateemasta ja alkoi leikkiä renkailla pistäen niitä muun muassa kaulaansa.

- Käytännössä renkaat on saalis. Jääkarhuemo opettaa pennulle saalistamista, kertoo Saarijärvi leikkimisen motiivia.

- Onhan niistä toki mukavaa pujotella renkaiden rei´istä ja retuuttaa niitä.

Pentu innostui myös sille annetusta, pitkän riman päähän laitetusta Suomen lipusta. Pentu kanteli sitä pitkin aitaa, retuuttaen välillä kangasta myös suussaan.

- Pentu edustaa käytännössä Suomea täällä Ranualla. Se on saanut paljon kansainvälistä näkyvyyttä ja on siis Suomen edustaja, Saarijärvi toteaa.

Uudet olympiarenkaat ja lippu päätyvät todennäköisesti silpuksi, sillä jääkarhut kohtelevat uusia lelujaan varsin kovakäpäläisesti.

- Eläimet ovat vähän kuin lapsia. Ne kyllästyvät varsin nopeasti. Siksi olisi hyvä ottaa välillä lelut pois niiden aitauksesta ja antaa sitten taas uudestaan ne, jolloin uutuudenviehätys säilyisi.

Kommentoi aihetta

(9 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

IPR

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei taida olla olla kysytty virallista lupaa olympiarenkaiden käyttämiseen, etenkin kun tässä vielä näin suurta valtakunnallista medianäkyvyyttä saadaan. Voi tulla iso lasku perästä, eivät isot yhtiöt tykkää, että niiden maksamalla maineella ilmaiseksi ratsastetaan.






Koopra

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko tuo pentu tarkoitus vapauttaa joissain vaiheessa, vai jatkaako se viihdetaiteilijana lopun ikäänsä?


J.V.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eläintarhoissa syntyneitä jääkarhuja ei pääasiallisesti vapauteta luontoon, koska ne ovat liian tottuneita ihmisen läsnäoloon. Mikäli pentu ei jää Ranualle, niin sille etsitään paikka toisesta eläinpuistosta Suomesta tai maailmalta.


Mummeli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mistä moinen kyynisyys tässä asiassa. Ainoa mikä minua huolestutti ja olisin toivonut toimittajankin kysyvän on että millä maalilla renkaat oli käsitelty. Arvaan että tuolla retuuttamisella tarvitaan kohta uudetkin renkaat. Mutta onko tosiaan niin että joku rahastaisi olympiarenkaiden käytöstä tällaisessa yhteydessä. Jo on maailma mallillaan niinkuin mummoni sanoisi. Mitä tulee pennun vapauttamiseen niin näinhän se on että se riepu on noissa olosuhteissa syntynyt eikä muusta tiedä. Ja Ranualla pidetään niin hyvää huolta kuin voidaan. Onnea!


Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä