Rapion Myllyn 200 vuotta
Juvalla toimii Suomen vanhimpiin yhtäjaksoisesti toimineisiin teollisuusyrityksiin kuuluva Rapion Mylly. Mylly perustettiin vuonna 1812, kun kenttäsihteeri Karl Fredrik Hammaren valjasti vuolaana virtaavan joen viljaa jauhamaan.
Juvalla Rapion Myllyllä joki virtaa kiivaasti. Tänä vuonna vettä on riittänyt niin paljon, että osa vedestä on pitänyt juoksuttaa ohi myllyn. Omistaja Lasse Härkönen ei muista tällaista kesää ennen olleen.
- En muista että vettä olisi heinäkuussa joutunut ohi juoksuttamaan, todella poikkeuksellista. Tämä ei onneksi myllyn toimintaan ole vaikuttanut.
Rapiolla jauhetaan viljan lisäksi sähköä. Tällä hetkellä vesiturbiinin laakeri on korjattavana. Puusta tehty osa on pitkäikäinen, aikaisempi laakerinvaihto tapahtui 25 vuotta sitten.
Neljännen polven mylläri jauhaa neljää kotimaista
Nykyisen omistajan Lasse Härkösen suvulle mylly tuli vuonna 1947. Lasse on neljännen polven mylläri, ja toisen sukupolven mylläri Rapion Myllyllä.
Myllyssä jauhetaan leipäviljaa omiin kuluttajapakkauksiin. Päätuotteita ovat ohra, kaura, ruis ja vehnä.
- Monessa muodossa neljää kotimaista viljaa myydään. Niitä pakataan kuluttajapakkauksiin ja myydään eteenpäin.
Koeleivonnan kautta tuotantoon
Raaka-aineet mylläri pyrkii ostamaan lähiseudun viljelijöiltä. Jokaisen viljaerän laatu varmistetaan omassa viljalaboratoriossa. Lisäksi suoritetaan koejauhatus sekä koeleivonta, jonka jälkeen päätetään, onko viljaerä riittävän hyvälaatuinen tuotantoon.
Ennen myllyn yhteydessä toimi myös saha. Sahaus loppui 1990-luvulla, kun toiminta muuttui kannattamattomaksi. Yrittäjäpariskunta Pia ja Lasse Härkönen ovat kuitenkin ideoineet myllyn lisäksi kesäteatterin entiseen lautavarastoon. Tänä kesänä myllyteatterissa esitetään Niskavuoren Heta.
- Lauantainan on viimeinen esitys, sitten voi ynnätä kuinka teatterikesä meni. Kahviossa väkeä on riittänyt sateisista säistä huolimatta, mutta teatteriin ei sadesäällä niin lähdetä, vaikka katettu esityslava ja katsomo onkin, Lasse Härkönen summaa kuluvaa kesää.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
SS: Puijon maailmancup-kilpailu vaarassa
Kaupunginjohtaja Petteri Paronen ei esitä maanantain kokouksessa Puijon Hiihtoseuralle 100 000 euron tukea maailmancup-kisan tappioiden kattamiseksi, kertoo Savon Sanomat.
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Laaja rötösvyyhti selvinnyt Etelä-Savossa - kahta nuorta epäillään useista murroista
Rikosnimikkeinä juttuvyyhdissä oli muun muassa törkeä varkaus, 19 varkautta, 10 vahingontekoa ja kaksi varkauden yritystä. Nuorten epäillään murtautuneen muun muassa lukittuihin veneisiin, autoihin sekä rakenteilla oleviin asuntoihin.
Etelä-Savo on turvallinen maakunta, mutta ei lintukoto
Rattijuopumusten määrä lisääntyy huolestuttavasti.
Mikkelissä kunnostettavasta sota-aineistosta tutkijoiden aarreaitta
Luettelointi ja parantuneet hakumahdollisuudet tuovat sota-ajan arjen helpommin tutkijoiden ulottuville.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Diktaattorin Elitkampen jää väliin - "Pääsee ruuna kesälomalle uiskentelemaan "
Juvalais-kangasniemeläisen ruunan taustajoukot ottivat viime hetken poisjäännin rauhallisesti. Vanhan vaivan ärtyminen estää kevätkauden rahakkaimman suomenhevosen osallistumisen Elitloppet-viikonloppuun.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi Kati Myllymäki
Myllymäki on Kouvolan nykyinen terveysjohtaja. Myllymäki aloittaa tehtävässä lokakuussa.
Mikkelin puominosturionnettomuuden taustalla laiminlyönti?
Kolmen henkilön vakavaan loukkaantumiseen johtaneen onnettomuuden syynä vaikuttaisi olevan huolimattomuus työturvallisuusasiossa.
Mikkelin keskussairaalan laajennus on saamassa lähtölaukauksen
Tavoitteena on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö Mikkelissä.
