Keski-Suomi |

Räsänen: Rokottaminen vie aikaa

Julkisuudessa on ihmetelty sikainfluenssarokotusten ruuhkautumista, sillä 80-luvulla toteutetut joukkorokotukset poliota vastaan hoidettiin ilman sen suurempia jonoja. Ylilääkäri Reijo Räsäsen mukaan sikainfluenssarokotusten antaminen vie kuitenkin aikaa.

Kyllön terveysasemalla oli keskiviikkoaamuna yli sadan metrin jono sikainflunessarokotuksiin. Kuva: YLE Keski-Suomi / Simo Pitkänen

Sikainfluenssarokotuksia on Keski-Suomessakin jouduttu jonottamaan tuntikausia terveyskeskuksesta riippuen. Jonoissa on ihmetelty, miksi ruuhkaa syntyy, sillä 80-luvulla kansalle jaettiin poliorokotetta eikä ruuhkia muista kukaan. Rokotetta jaettiin tuolloin sokeripalaan tiputettuna ja rokotuksissa edettiin aakkosjärjestyksessä.

Palokan terveydenhuollon kuntayhtymän ylilääkäri Reijo Räsänen sanoo, ettei sikainfluenssa- ja poliorokotuksia voi verrata. Poliorokotus toteutettiin niin, että rokotettava sai sokeripalassa rokotteen ja samalla paperille kirjoitetun tositteen saamastaan rokotuksesta eli asia hoitui ohikulkevassa jonossa.

-Nyt jokainen rokotettava on otettava huoneeseen, jossa on käytössä potilastietojärjestelmä ja rokotus on kirjattava saman tien tietojärjestelmään rokote-erän tietoja myöten, jotta saadaan mahdollisimman ajantasatieto terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselle, Räsänen sanoo.

Lisäksi Räsänen kertoo, että rokote on otettava ruiskulla 10 rokoteannoksen pullosta eli rokotetta ei ole valmiina kertaruiskussa. Hänen mukaansa on myöskin huolehdittava mahdollisista, mutta harvinaisista, nopeista rokotusreaktioista. Työmäärältään ja hoitajan ajankäyttönä sikainfluenssarokottaminen kirjaamisineen on Räsäsen mukaan arviolta ainakin kymmenkertainen sokeripalarokottamiseen nähden.

Myös muut työt hoidettava

Räsäsen mukaan jonoja voi syntyä myös siksi, että normaaleihin terveysasemien sisätiloihin ei yksinkertaisesti mahdu satoja ihmisiä yhtä aikaa. Suuriin hallitiloihin rokotuksia ei voi siirtää, koska siellä ei ole mm. tietoliikenneyhteyksiä. Räsäsen mukaan rokotusten aikataulut on laadittu niillä tiedoilla, mitä rokote-erien saapumisesta ja koosta on etukäteen saatu ja rokotukset on näin ollen päätetty toteuttaa normaaleissa terveydenhuollon yksiköissä. Jos kaikki tarvittava rokotemäärä olisi kerralla käytössä, olisi rokotusten toteuttaminen suunniteltu Räsäsen mukaan massatapahtumana toisella tavalla.

Räsänen muistuttaa myös, että sikainfluenssa lisää muutenkin terveydenhuollon työmäärää eikä lainkaan vähennä muiden tautien esiintyvyyttä ja hoidon tarvetta. Terveyskeskuksissa ei ole käytettävissä ylimääräistä henkilöstöä ylimääräiseen työhön, Räsänen sanoo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä