Raskas työ vaatii runsaat tauot
Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Sirkka Heinonen rohkaisee suomalaisia hidastamaan elämänrytmiään. Maailmalla jalansijaa saava slow life – eli hidas elämä –aate sopisi myös suomalaisille.
- Kiire on tietoyhteiskunnan musta surma. Työelämässä kiire ja tehokkuusvaatimukset ovat menneet äärimmäisyyksiin. Tavoitellaan innovatiivisuutta yhdessä tulosten kanssa. Tämä ei voi jatkua pitkään, Heinonen lataa.
Hän ei kuitenkaan pyri kääntämään työistuimia lepoasentoon koko työpäiväksi, mutta muutama tauko olisi suotavaa.
- Tarvitsemme hektistä ympäristöä, mutta sen rinnalle tarvitaan hitaita hetkiä, joiden aikana voi suunnitella rauhassa.
Slow life -aate on syntynyt vastapainoksi kiireiselle elämäntyylille. Aatteen tarkoituksena on löytää arjesta aikaa pysähtymiselle. Ja ennen kaikkea siten, että seisahtuminen on hyväksyttävää.
Aatetta tutkinut Heinonen on sitä mieltä, että Suomessa olisi loistavat edellytykset toteuttaa elämänrytmin hidastamista.
- Meillähän Suomessa on jo luontaisesti valmiina erinomainen maaperä hitauden kulttuurille. Meillä on kesämökkejä, joihin ihmiset haluavat mennä lataamaan akkujansa. Lisäksi on luoto ja pitkät välimatkat, mutta emme osaa hyödyntää näitä vielä tarpeeksi, Heinonen väittää.
Suomalainen ei laiskottele
Professorin mukaan suomalaisten perusluonteeseen ei kuitenkaan luontaisesti sovi ajatus hitaudesta ja laiskottelusta, mutta slow lifessä ei tästä olekaan kysymys.
- Nyt pitäisi vaan myöntää, että hitaus ei ole laiskuutta ja joutilaisuus ei ole tehottomuutta. Jos suomalainen ajattelee, että slow lifeen liittyy joutilaisuuden leima, ei kukaan sitä halua toteuttaa. Pitäisi löytää tasapaino, jossa hitauden ja joutilaisuuden jaksot ovat raaka-ainetta tehokkaalle työskentelylle. Tasapainoisen mallin aikaansaamisen pitäisi olla suomalaisen slow life -kulttuurin ytimenä.
Heinosen mukaan käsityksemme mm. tulevaisuudesta ja aikajänteestä muuttuisivat radikaalilla tavalla. Uuvuttavan työssä uurastamisen sijaan tulevaisuuden työntekijää pitäisi arvostaa tasapainon löytämisestä.
- Työnantaja haluaa jatkossa tekijöitä, jotka eivät paahda itseään loppuun, vaan osaavat elää tasapainossa työn ja vapaa-ajan välillä. Tämä pitää sallia.
Hitauteen pitää oppia
Heinosen mukaan myös valtiohallinnon toivoma työuran piteneminen toteutuisi paremmin tätä kautta.
- Tämä liittyy työnteon kulttuurin suureen murrokseen, joka on tulossa. Mikä on tehokuutta, mitä on työteho? Mielestäni se liittyy jaksamiseen. Mutta ei slow life yksituumaisesti sovi jokaiselle, Heinonen toteaa ja patistaa meistä kutakin löytämään oman tasapainon.
Heinosen mielestä aatteen ujuttamista suomalaiseen yhteiskuntaan pitää myös tutkia. On löydettävä mittaustavat sille, että miten kukin hitauden ilmentymä tuottaa tulosta. Esimerkiksi kyselyillä voisi selvittää, onko ajan itselle antaminen aikaansaanut muutoksi ja lisännyt hyvinvointia.
- Hitaan elämän mallia ei voi omaksua vain tahtotilana, siihen pitää oppia. Jos olemme joutuneet työelämässä kiireen kulttuurin malliin, niin siitä pitää oppia pois. Tietoisesti pitää hakea hitaita hetkiä. Tästä minulla on omia kokemuksia eli yritän karsia ylimääräisiä tehtäviä työpäivistäni, mutta ei se helppoa ole, Heinonen myöntää.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.
Uusia mökkejä eniten Kuusamoon, Kittilään ja Paraisille
Upouusia mökkejä nousi Suomen kartalle viime vuonna 3 600. Mökkien rakentamisinto on selvästi hiipunut viime vuosikymmenestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.