Ratkeaako Oulun hegemonia jalkapallon ykkösessä
Oulun Palloseura isännöi Raatin kentällä AC Oulua kauden toisessa paikalliskamppailussa. Toukokuussa joukkueet tasasivat pisteet 2-2-tuloksella.
Viime vuonna AC Oulu voitti molemmat paikalliskamppailun yhteismaalein 7-2. Illan paikallisessa ”El Clásico-ottelussa” AC Oulua voi pitää hienoisena ennakkosuosikkina aiempien kaksinkamppailujen perusteella.
Talvella Suomen Cupissa ottelussa AC Oulu voitti OPS:n 2-0. Toukokuun tasapeli ykkösessä eteni pitkälti AC Oulun tahtiin, sillä joukkue pääsi ottelussa johtoon kaksi kertaa.
Sarjataulukossa AC Oulu on neljäntenä, pari pykälää OPS:aa korkeammalla. Viimeisestä neljästä ottelusta AC Oululla on kasassa 10 pistettä. OPS:n edelliset neljä peliä ovat tuottaneet vain yhden pisteen - loistavan alkukauden jatkoksi.
AC Oulu lähtee otteluun ilman pelikiellossa olevaa Lassi Nurmosta. Matias Ojalan lopullinen pelikunto selviää keskiviikon mittaan.
OPS varautuu ruuhkiin
Oulun Palloseuran ja AC Oulun kohtaamiset keräsivät viime kaudella Raatin stadionin lähes täyteen, ja isäntäseura odottaa yleisöryntäystä myös keskiviikkoillan peliin.
Raatin kentän neljä porttia avataan tuntia ennen ottelun alkua, eli 17.30. Lipunmyyntiin on odotettavissa jonoja, joten OPS suosittelee ostamaan otteluliput jo etukäteen ennakkomyyntipisteistä, joita on Limingantullin, Linnanmaan ja Raksilan Prismojen infoissa.
Sisääntuloporteilla maksuvälineeksi käy vain käteinen. OPS avaa keskiviikon otteluun ylimääräisiä kioskeja ja makkaranmyyntipisteitä.
Raatin alueen pysäköintipaikat ovat normaaliin tapaan käytössä, mutta OPS muistuttaa, että joustavimmin otteluun pääsee kävellen, pyöräillen tai linja-autolla.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Vanhempainliitto: Työelämän joustamattomuus rasittaa lapsia
Vanhempainliitto on huolissaan siitä, etteivät työntekijät uskalla osallistua lastensa kasvatuskeskusteluihin ja kertoa perheen ongelmista työpaikalla. Pelko esimiehen suhtautumisesta tai jopa työpaikan menetyksestä nakertaa vanhemmuutta.
Suomen ensimmäinen tatuointikoulutus on suunnitteilla
Limingan taidekoulussa hämmästellään sitä, että vaativalle kasvualalle ei ole vielä virallista koulutusta. Uraauurtava opetus voisi alkaa jo syksyllä.
Rakennuspalo Oulussa on saatu sammumaan
Sammutettu tulipalo ei enää juurikaan savuta. Pelastuslaitoksen mukaan lähialueiden asukkaiden ei enää tarvitse pitää ikkunoita ja tuuletuskanavia kiinni.
Pyhäjoen tulvasta yli miljoonan vahingot
Pyhäjoen tulvavahinkojen kokonaismäärä nousee arviolta runsaaseen miljoonaan euroon. Vahinkoilmoitusten mukaan tulva aiheutti vahinkoja yhteensä yhdeksälle omakotitalolle, neljälle rivitalohuoneistolle ja useille kesämökeille.
Bloggari patistaa yrityksiä luottamaan tunteeseen
Tuija Seipellin mukaan suomalaisilla yrityksillä on hyvät edellytykset menestyä hullun huumorin ja outouden varjolla. Suomessa on konsultin mukaan näkyvissä uudenlaista yrittäjyyttä.
Ensimmäiset euroviisumuistot yli 40 vuoden takaa
Pohjois-Suomen Euroviisuklubin puuhamies Erkki Ahonen on varma, että Suomen edustaja Krista Siegfrids erottuu muista viisuilijoista räiskyvällä ja valloittavalla persoonallaan. Vannoutunut viisufani on ollut myös raadissa valitsemassa suomalaisesiintyjiä viisuihin.
Kaupunginteatterin tulipalo tyhjensi teatterin
Oulun kaupunginteatteri evakuoitiin perjantaina aamupäivällä tulipalon takia. Pelastuslaitos sammutti pienissä keittiötiloissa syttyneen palon ja teatterin toiminta jatkui savutuuletuksen jälkeen tavalliseen tapaan.
Pohjois-Pohjanmaan uudet ylioppilaat
Yle Oulu julkaisee uusien ylioppilaiden nimet perjantaina. Nimiä julkaistaan vähitellen, kun koulut niitä julkaisevat.
Golfkentät avasivat kautensa
Golfkentät ovat avanneet kautensa Pohjois-Pohjanmaalla. Pelaamaan pääsee jo usealla kentällä.
Tapani Tölli: Päätökset ja vaikuttavuus
Päätöksiä valmisteltaessa on aina arvioitava eri vaihtoehtojen vaikuttavuus. Erityisen tärkeä se on, kun päätetään hyvinvointiin ja talouskasvuun liittyvistä toimista, kirjoittaa oululainen keskustan kansanedustaja Tapani Tölli.
