Ulkomaat |

Rattijuoppo tappoi seitsemän lasta Venäjällä

Kolme poikaa ja neljä tyttöä seisoi bussipysäkillä, kun 200 kilometriä tunnissa ajanut rattijuoppo törmäsi heihin autollaan.

Poliisit tutkivat onnettomuuspaikkaa Moskovassa.
Poliisit tutkivat onnettomuuspaikkaa Moskovassa lauantaina. Kuva: EPA

Valtavaa ylinopeutta ajanut rattijuoppo tappoi seitsemän bussipysäkillä seisonutta lasta Moskovassa lauantaina. Mies ajoi 200 kilometrin tuntivauhtia, sanoi poliisi.

Teini-ikäiset kolme poikaa ja neljä tyttöä olivat olleet vierailulla suurella elokuvastudiolla, kertoi Venäjän hätätilaministeriö tiedotteessaan. Tiedotusvälineiden mukaan ainakin yksi ohikulkija vietiin onnettomuuspaikalta sairaalaan ja kolmen muun lievempiä vammoja hoidettiin turmapaikalla.

Poliisilähteen mukaan mies olisi ollut alkoholin lisäksi myös huumeiden vaikutuksen alaisena. Lähteen mukaan kuski on 29-vuotias mies. Myös hänet on viety sairaalaan vammojen vuoksi.

Lifenews-ru -sivuston mukaan Moskovan koko poliisijohto on lähtenyt onnettomuuspaikalle.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä