Räty pyytää poliisilta kunnianloukkaustutkintaa
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n erotettu puheenjohtaja Timo Räty on pyytänyt poliisia tutkimaan hänen toimistaan annettuja tietoja. Tiedot liittyvät muun muassa Rädyn toimiin AKT:n asuntojen vuokraamisessa. Räty vuokrasi AKT:n omistamat asunnot sihteerilleen ja tämän äidille aiheuttaen AKT:n mukaan liitolle mittavat vahingot.
Helsingin poliisin talousrikosyksikän päällikkö Ilkka Koskimäki vahvistaa, että Räty on jättänyt poliisille tutkintapyynnön perjantaina iltapäivällä. Koskimäen mukaan Räty pyytää poliisia tutkimaan, onko Iltalehti loukannut hänen kunniaansa.
Koskenmäki sanoo poliisin selvittävän AKT:stä, mitkä tiedot pitävät paikkansa ja mitkä eivät. Tutkinnan aikataulua hän ei osaa vielä ennakoida.
Iltalehti kertoi eilen Rädyn lähettäneen AKT:n valtuuston jäsenille muistion, jossa on esitetty hänen mielestään asunnonvuokraamiseen liittyvät valheelliset tiedot.
AKT:n valtuusto erotti Rädyn liiton johdosta eilen yksimielisesti.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Keskustele: Onko Suomen valtionjohto kaupparatsu?
Yle Uutisten keräämän aineiston perusteella näyttäisi siltä, että Suomen poliittisen johdon ulkomaanmatkoja ohjaa kauppa. Matkustuspäiviä on kerääntynyt kymmenen vuoden aikana eniten Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Onko valtionjohdon painopiste oikea? Miten vierailukohteiden ihmisoikeuskysymykset pitäisi huomioida?
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
Vasemmistoliitto yrittää tosissaan paluuta europarlamenttiin
Ehdolle lähtee muun muassa liikenneministeri Merja Kyllönen.
Suomi katsoo itään: Selvitys paljastaa, minne valtionjohto matkustaa
Kauppasuhteet ja YK korostuvat Suomen poliittisen johdon matkustelussa, kertovat Yle Uutisten kokoamat tiedot. Presidentit ja pääministerit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana viettäneet eniten aikaa Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Keskisuomalainen: KT:n Jalonen luopuisi kuntaliitosten suoja-ajasta
Viiden vuoden irtisanomissuoja ja uusista liitoksista tuleva jatkoaika ei ole Markku Jalosen mielestä tätä päivää.
Hallitus antaa esityksen lisäbudjetista eduskunnalle
Lisäbudjettiehdotuksessa esitetään lisätukea muun muassa telakka- ja meriteollisuudelle ja asuntotuotannolle. Myös suurpetojen vahinkojen korjaamiseen ehdotetaan runsaan kolmen miljoonan euron lisäystä.
Soininvaara: SDP ja kokoomus sabotoivat toisiaan
Soininvaaran mukaan hallitus ei ole niin hyvä, että sitä kannattaisi pitää pystyssä hinnalla millä hyvänsä.
EU-johtajat haluavat lopettaa verokikkailun - Katainen yllättyi nopeista tuloksista
EU-maiden johtajat ovat etsineet Brysselissä keinoja puuttua yritysten lailliseen veronkiertoon. EU-maiden mukaan lakeja pitää kiristää, ettei laillinen veronkierto enää olisi mahdollista. Unionin jäsenmailta jää saamatta arvioiden mukaan tuhat miljardia euroa joka vuosi veronkierron takia.
Urpilainen kävi Schäublen puheilla Saksassa
Suomi hakee jälleen yhteistä EU-linjaa Saksan kanssa niin veronkierron torjumisessa kuin pankkiunionin rakentamisessakin.
"Vähemmän salailua, enemmän tietoa vaihtoehdoista EU-kriisin hoidossa"
Maan johtavat perustuslain ja talouden asiantuntijat löysivät paljon huomautettavaa EU-kriisin hoidosta niin meillä kuin koko Euroopan unionissa keskiviikkona järjestetyssä kuulemisessa. Eduskunnan tarkastusvaliokunta peräsi lisää avoimuutta ja vaihtoehtojen esittämistä. Professorien mukaan perustuslakia on koeteltu pitkin kriisin hoitoa.
