Satakunta |

Raumalla kuvataan vedenalaista luontoa

Tietoa vedenalaisesta luonnosta kerätään sukeltamalla ja videokameralla. Tietoja voidaan hyödyntää muun muassa rantakaavoissa.

Selkämeren ranta.
Kuva: Teemu Juhola / Yle

Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut vedenalaisen luonnon inventoinnit Rauman ja Uudenkaupungin vesillä. Inventoinnit aloitetaan Selkämereltä, koska videokuvauksen kannalta tärkeät valaistusolosuhteet ovat heinäkuussa Selkämerellä otolliset ja lajien ja eliöyhteisöjen tunnistaminen on helpompaa.

Saaristomerelläkin vesi kirkastuu syksyä kohti mentäessä, ja mikäli tuuliolosuhteet vain sallivat, kartoituksia voidaan jatkaa aina lokakuulle asti.

Tietoa kerätään eliöyhteisöistä ja pohjan laadusta

Sukeltamalla ja pinnalta lasketun videokameran avulla kerätään tietoa vedenalaisista eliöyhteisöistä ja pohjan laadusta. Tulokset tallennetaan tietokantoihin, jotta tieto esimerkiksi arvokkaista meriajokasniityistä, punaleväyhteisöistä tai runsaista sinisimpukkaesiintymistä on entistä tehokkaammin  aluesuunnittelijoiden ja tutkijoiden käytössä.

Yksittäisiä havaintoja hyödynnetään esimerkiksi rantakaavoissa, kun mietitään pienvenesatamien sijoittamista.

Vedenalaisen luonnon kartoitukset laajenevat tänä vuonna koko Suomen merialueille. Inventointeja jatketaan myös ensi vuonna.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä