Satakunta |

Rauman koulut: Erityisruokaa vain todistuksella

Myös kasvisruokaa syövät joutuvat käymään terveydenhoitajalla ennen kuin heille tarjotaan erityisruokaa. Erityisruoka-ateria tulee kaupungille noin puolitoista kertaa kalliimmaksi kuin normaali ruoka-ateria.

Ruoka-annoksia lounastauolla.
Kuva: YLE

Rauma pyrkii vähentämään erityisruokaa saavien lasten määrää kouluissa ja päiväkodeissa. Jatkossa kaikki erityisruokavaliota tarvitsevat ohjataan hakemaan todistus terveydenhoidosta tai lääkäriltä.

Kasvissyöjille opastusta

Myös kasvisruokaa haluavat joutuvat jatkossa käymään terveydenhoitajalla ennen kuin heille aletaan tarjota omaa erityisruokaa.

- He käyvät terveydenhoitajalla tai hoitavalla lääkärillä. Tarkoitus on, että he saavat samalla opastusta, mitä  täysipainoinen kasvisruoka tarkoittaa,  sanoo Rauman ruokapalvelujohtaja Pirjo Vainio.

Vainion mukaan varsinaisia laskelmia siitä, minkälaisia kustannuksia tämä aiheuttaa terveydenhuollossa, ei ole tehty.

-  Kyllähän se käyntien määrää  lisää nyt alussa , mutta siihen on varauduttu. Jatkossa tämä sujuu terveystarkastusten yhteydessä.

Siedätystä lisätään

Raumalla aletaan myös suosia siedätystä ruoka-allergioiden hoidossa. Lievissä allergioissa pyritään ruoan välttämisen sijaan totuttamaan lasten elimistöä allergisoivien ruoka-aineiden käyttöön.

- Valtakunnallinen allergiaohjelma tähtää juuri tähän, että tuetaan terveyttä eikä allergioita.

Ruoka-allergiat ovat olleet tasaisessa kasvussa viimeisen vuosikymmenen aikana.

- Meillä Raumalla koulu- ja päivähoitoaterioista noin kahdeksan prosenttia on erityisruokavaliota ja se on paljon. Sairaalahoidossa ja vanhusten hoidossa puhutaan aivan erilaisesta erityisruokavaliosta, mikä tukee sairauden hoitoa.

Ruokapalvelujohtaja Pirjo Vainion mukaan erityisruoka-ateria on noin puolitoista kertaa kalliimpi kuin normaali ruoka-ateria.

Voimavarat keskitetään

Vainion mukaan nyt ei olla karsimassa palveluja, vaan voima varat halutaan keskittää todellisiin allergioihin.

-  Varsinkaan  päivähoitopuolella ei allergia-asioissa ole aiemmin tehty yhteistyötä neuvoloiden kanssa.

Vainio arvelee, että erityisruokavaliota saavien osuus voidaan pudottaa nykyisestä kahdeksasta prosentista noin kuuteen prosenttiin jollakin aikavälillä.

- Monta kertaa lasten allergiat häipyvät iän myötä. Erityisruokavaliokartoitus tehdäänkin jatkossa joka vuosi uudelleen.

 

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä