Kotimaa |

Rauno Saari: Nyt varaan kalenteriin aikaa itselleni

Pitkän uran poliittisena virkamiehenä tehnyt Rauno Saari jää eläkkeelle heinäkuun alussa. Saari sanoo, että nyt on oikea aika keskittyä enemmän omaan elämään.

Rauno Saari
Kuva: Hannu Vähämäki / Yle

"Minä olin maahan ja maa minuun tyytyväinen". Eläköityvä ylijohtaja lukee Turun Tuomiokirkkopuistossa Pietari Brahen patsaan jalustaan kaiverrettua lausetta ja arvioi sanojen sopivuutta omaan elämäänsä ja uraansä.

- Jollain tavalla toivoo, että se työ, jota tässä on vuosien saatossa tehty useissa eri paikoissa, olisi tuottanut tyydytystä. Että kansalaiset olisivat tyytyväisiä siihen, Saari sanoo.

Brahe oli Saaren hengenheimolainen – hallintomies ja uudistaja. Saaren työvuosiin mahtuvat muun muassa pestit Raision kaupunginjohtajana, Paavo Lipposen hallituksen valtiosihteerinä, maaherrana ja viimeksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana. Viimeisimpään tehtäväänsä Saari on tyytymätön, sillä valtion aluehallintouudistuksesta tuli sekava kokonaisuus.

-  Uudistuksesta tuli sirpaleinen. Pidän selvänä, että läänityyppinen, keskitetty hallinto tekee tuloaan takaisin.

Aikataulua Saari ei osaa arvioida.

- Kuntarakenneuudistus on iso haaste ja saattaa olla, että aikaa menee. Toivon kuitenkin, että voimia riittää ja viimeistään seuraavan hallituksen ohjelmassa pystytään linjaamaan, millaiseksi valtionhallinto todella halutaan.

Saari on erityisen huolissaan sisäistä turvallisuutta käsittelevän keskustelun päättymisestä.

- Turvallisuusviranomaisten toiminnat sektoroituvat  kovaa vauhtia. Jokainen kantaa huolta vain omien tehtäviensä hoitamisesta, mutta viranomaisten tulisi pystyä toimimaan yhdessä. Mikään yksittäinen viranomainen ei pysty tuottamaan merkittävää turvallisuutta kansalaisille, Saari sanoo.

Taustavaikuttajan rooli on tietoinen valinta

Saari sanoo, että oma rooli taustavaikuttajana on ollut  tietoinen valinta.

- Se julkisuus, jonka olen saanut, on ollut ihan riittävää. Tämä tapa toimia on tuntunut omalta.

Pidän selvänä, että läänityyppinen, keskitetty hallinto tekee tuloaan takaisin.

- Rauno Saari

Eläkkeelle siirtyminen ei 66-vuotiaan Saaren kohdalla tarkoita kokonaan toimettomaksi jäämistä. Toiminta asioiden taustalla jatkunee jossain muodossa.

- Tämä on oikeastaan jo kolmas yritykseni jäädä eläkkeelle. Nyt koitan päästä tilanteeseen, jossa voisin edes hieman enemmän hallita oman elämäni kalenteria. Aion kalastaa, metsästää ja keskittyä enemmän perhe-elämään.

Saari ei kuitenkaan kokonaan tyrmää ajatusta, etteikö hän olisi käytettävissä esimerkiksi selvitysmiehenä kuntauudistuksessa.

- Varovaisia tunnusteluja on tehty, mutta lupauksia ei ole annettu. Nyt elän tämän kesän ja toivon itseltäni malttia ja harkintaa, mihin tästä seuraavaksi syöksytään, Saari summaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä