Ravikuningas Erikasson sai ansaitun lepotauon
Vahtolaisori Erikasson on suomalaisen sisun ruumiillistuma. Näin luonnehtii tuoreen ravikuninkaan valmentaja Bella Varjonen hevostaan.
Ruskon Vahdolle saatiin uusi kuninkaallinen, kun Bella Varjosen valmennettava Erikasson vei tämänvuotisen kuninkuusravitittelin. 13-vuotiasta hevosta on treenautettu muun muassa uittamalla sitä kotitallin lähellä sijaitsevassa lammessa.
- Fiilis on katossa. Uskoin tähän ravikuningastitteliin vasta viimeisen matkan maaliintulon jälkeen. Silloin suuri joukko ihmisiä ryntäsi onnittelemaan ja halaamaan voitosta, Varjonen kertoo.
Mikkelin Kuninkuusraveissa hevoset juoksivat kolme kovaa lähtöä. 13-vuotias ori juoksi kaikki lähdöt tasaisen varmasti. Lauantaina se juoksi toiseksi ja sunnuntain molemmissa lähdöissä kolmanneksi. Lähtöjen yhteistuloksella se voitti kokonaiskilpailun ja ravikuningastittelin.
- Erikasson on tasainen suorittaja, se on suomalaisen sisun ruumiillistuma. Se tekee työnsä täydellisesti. Ohjastaja Harri Koivunen teki kylmähermoisia ratkaisuja, säästäen hevosta. Kyllä ne oli ne kaksi avainasiaa mitä siellä oli ja millä voitto heltisi, Varjonen summaa.
Se haluaa treenata ja tehdä töitä ihmisen kanssa.
Erikassonin ohjastaja Harri Koivunen sanoi voiton varmistuttua, että hevosella on kultainen sydän ja kultainen pää. Nämä sanat Varjonenkin allekirjoittaa.
- Hevonen on itse positiivisuuden esikuva. Se haluaa treenata ja tehdä töitä ihmisen kanssa. Sieltä se usko on löytänyt. Ja kun kysymyksessä on kuitenkin erittäin lahjakas hevonen, se on tuonut uskoa tähän kaikkeen.
Vaikeuksien kautta voittoon
Helppoa hevosella ei ole ollut, koska se on kärsinyt uransa aikana lukuisista jalkavaivoista. Nyt vihdoin ja viimein kirkkain kruunu on saavutettu, kun hevonen kruunattiin kuninkaaksi.
Valmentaja Bella Varjosen suojatti lepää nyt kotitallissa ja jatkaa kilpauraansa ansaitun tauon jälkeen. Hevosen ja valmentajan yöunet ovat viikonlopun jäljiltä jääneet vähiin. Yöllä juhlakansa oli vastaanottamassa hevosta kotitallilla.
- Rankka reissu tämä oli hevosellekin. Kolme lähtöä juostiin, siihen päälle lämmittelyt ja palauttelut, matkustamiset ja yöpymiset vieraassa paikassa. Nyt se on leponsa ansainnut ja saa huilata rauhassa, Varjonen kertaa ja jatkaa.
- Erikasson on jo Iäkäs hevonen, jolle palautuminen on jo vaikeampaa. Lauantain startin jälkeen oli paljon lihashuoltoa ja palauttelua. Sunnuntaiaamu aloitettiin lihashuollolla. Sunnuntaina Erikasson olikin sitten tämän jälkeen noin kuutisen tuntia valjaissa.
Tämä vuosi on Erikassonin kannalta tärkein vuosi, sillä saattaa olla, että tämä kausi jää sen viimeiseksi kilparadoilla.
- Nyt se piste on saatu siihen i:n päälle. Nyt katsotaan miten hevonen palautuu tästä ja mikä on terveystilanne. Sille ei aseteta mitään paineita. Tietysti toivotaan, että vielä voitaisiin vähän aikaa ajella kilpaa, Varjonen pohtii.
Lepotauon jälkeen ravikuningasta juhlitaan Turun Metsämäessä elokuun 3. päivä. Tarjolla on ilmaisravit ja kakkukahvit.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Jarkko Nieminen taisteli finaaliin
Finaalipaikka irtosi vasta kolmieräisen taiston päätteeksi. Finaalissa Nieminen saa vastaansa Juan Monacon.
Liha-alan yrittäjälle tuomio terveysrikoksesta
Saman yrittäjän neljän vuoden tuomio muun muassa törkeästä kiskonnasta ei ole vielä lainvoimainen.
Leffantekijöillä uneton viikonloppu
Lyhytelokuva ideasta valkokankaalle kahdessa vuorokaudessa. Uneton48-kilpailu tietää alan harrastajille kiireistä viikonloppua.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Naantaliin vihdoinkin majapaikkojen varausjärjestelmä
Naantali viettää 570-vuotisjuhliaan ja siirtyy samalla nettivarausjärjestelmään. Kansainvälisten esikuviensa tapaan toimivan järjestelmän kautta matkailija saa keskitetysti tietoa majoituspaikoista. Matkailijat ovat kyselleet palvelua viime vuosina.
Tähtitaivas kirkastuu talkoilla Paimion Kevolassa
Legendaarisen Yrjö Väisälän perustama havaintopaikka siirtyy uudelle vuosituhannelle talkoovoimin. Tähtiharrastajat ja yleisö pääsevät tulevaisuudessa havainnoimaan taivaankantta valosaasteelta suojassa.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Urasuunnittelu alkaa jo yläkoulun alussa
Osa seitsemäsluokkalaisista tietää tulevan ammattinsa. Toiset etsivät uraansa paljon kauemmin.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
