Kotimaa |

Ravintoloitsija iloitsee muutoksesta suomalaisten tottumuksissa

Suomalainen ei istu ravintolan pöytään enää vain viikonloppuisin. Arkiset aterioijat tuovat volyymiä liiketoimintaan, sanoo kuopiolaisen ravintolaketjun toimitusjohtaja.

Kokki valmistaa ruokaa ravintolan keittiössä.
Kuva: Mika Moksu / Yle

Kuopiolaisen Ravintolamestareiden toimitusjohtaja Ari Alanko povaa alalle ohdakkeista alkuvuotta. Sekä ravintolaruoan että anniskelutuotteiden arvonlisäveroa korotetaan prosentilla kumpaakin, mikä tuntuu kannattavuudessa.

Jossain vaiheessa tulee kuitenkin vastaan katto.

- Ari Alanko

- Pakkohan se prosentinkin nosto on hintoihin laittaa. Samalla tavalla hintoja laskettiin kun vero laski, Alanko sanoo.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) vedolla on käyty keskustelua myös ravintolojen aukioloaikojen rajoittamisesta. Alalla ehdotus nosti äläkän, eikä Alankokaan sille lämpene.

- Se on hölmöläisten hommaa. Nythän ihmiset nauttivat alkoholia ja pitävät hauskaa baareissa valvotuissa olosuhteissa. Jos baarit pannaan aikaisemmin kiinni, on taivahan tosi että juhlat jatkuvat kodeissa, missä ei ole järjestysmiehiä eikä henkilökuntaa katsomassa perään.

"Ravintolaan voidaan lähteä viikollakin"

Vaikka alkavalla vuodella on haasteensa, Ari Alanko löytää myös positiivista kerrottavaa. Suomalaisten ravintolatottumukset ovat muuttuneet ja muuttuvat edelleen, ravintoloitsijoiden näkökulmasta hyvään suuntaan.

- Suomalaiset ovat ruvenneet käymään yhä useammin ravintolassa. Siitä on tullut arkisempi tapahtuma: ravintolaan voidaan lähteä viikollakin. Volyymi löytyy sieltä, Alanko toteaa.

Televisiossakin suitsutettu gourmet-kulttuuri on puolestaan nostattanut Suomen ravintolakentälle monia uusia korkeatasoisia ruokaravintoloita. Monet niistä ovat kuitenkin ajautuneet vaikeuksiin: Alangon mukaan syynä on se, että kulut kasvavat nopeasti, eikä asiakkaita ole loputtomasti.

- Vuokrat, työvoimakulut ja raaka-aineiden hinnat nousevat koko ajan. On osattava tarkkaan laskea, millä hinnalla myydään ja mitä tehdään – jossain vaiheessa tulee kuitenkin vastaan katto siinä, minkä verran rahaa ihmisiltä voidaan ruoasta pyytää.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä