Etelä-Savo |

Raviratojen yhdistäminen puhuttaa

Lähimaakuntien raviratayhtiöt ovat valmiita neuvottelemaan yhtiöiden yhdistämisestä. Lappeenranta mielisi yhdistyä Mikkelin ja Kouvolan kanssa.

Mikkelin ravirata
Kuva: Yle / Etelä-Savo

Kouvolan ravirataa ylläpitävän yhdistyksen puheenjohtaja Alpo Horppu sanoo, että koska asiasta on käyty julkisuudessa vääntöä, otetaan yhdistyminen esille seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Päätöksenteko voi etääntyä

Mikkelin Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtaja Martti Lokka kertoo, että toiminnan tehostamisen takia yhdistämisestä joudutaan keskustelemaan.

Hän kuitenkin painottaa, että päätökset pitää tehdä toiminnalliselta kannalta, koska mahdollinen yhdistäminen voi etäännyttää päätöksentekoa.

Jauhiainen yhdistäisi radat

Lappeenrannan Ravirata -yhtiö on ollut jo pitkään sitä mieltä, että raviratayhtiöiden pitäisi yhdistyä, koska sillä säästettäisiin mm. kustannuksista. 

- Keskittämällä vapautettaisiin myös henkilöstöä uusien asiakkaiden hankkimiseen, sanoo Lappeenrannan Ravirata -yhtiön puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Kristiina Järvenpää

Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa

Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä