Ravustuskauteen suurin odotuksin Keski-Suomessa
Ravustuskausi alkaa lauantaina puoliltapäivin. Keski-Suomessa rapusaaliista odotetaan hyvää. Koleasta kesästä johtuen rapujen kuoriutuminen on hieman myöhässä. Ravustuksen merkitys kasvaa koko ajan.
Keski-Suomessa ravustuksen taloudellinen merkitys on kasvamassa, arvioi ohjelmapäällikkö Markku Pursiainen Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.
Yksin Päijänteellä rapusaaliin arvo vuosittain on noin miljoona euroa. Suurin osa rapusaaliista ei kuitenkaan tule kauppaan vaan ravut käytetään suoraan kotitalouksissa.
Rapusaaliin tarkkaa arvoa ja määrää on vaikea määrittää koska Keski-Suomessa on runsaasti pieniä vesistöjä ja niistä saadun saaliin määrästä ei ole tarkkaa tietoa.
Ensi lauantaina alkavan ravustuskauden saalisodotukset Keski-Suomessa ovat hyvät, sanoo ohjelmapäällikkä Markku Pursiainen Rktl:stä.
- Keski-Suomi on vaihettumisvyöhyke eli eteläosissa on täplärapua, samoin lännessä Sysmänreitin suunnassa kohtuullisen paljon. Siellä saalisodotukset ovat ihan hyvät.
Jyväskylän pohjoispuolella on jokirapuja.
- Meidän kirjanpitoravustajien mukaan jokirapujakin on kohtuullinen määrä, mutta niidenkin kuoriutuminen on hieman myöhässä, sanoo Pursiainen.
Tulevaisuus näyttää hyvältä
Myös ravustuksen tulevaisuus Keski-Suomessa näyttää hyvältä.
- Päijänteen, Sysmänreitin ja eräiden muidenkin paikkojen täplärapukannat runsastuvat ja jokirapukannat pysyvät suurinpiirtein entuudessaan. Uskon, että lähivuosina entistä enemmän pääsee ravuilla herkiuttelemaan Keski-Suomessa ja keskisuomalaisilla ravuilla muuallakin Suomessa.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Kirje patistaa passin hakuun
Poliisihallitus on ottanut tänä keväänä käyttöön ilmoitusmenettelyn, jolla henkilöille muistutetaan kirjeitse passin voimassaoloajan umpeutumisesta. Tavoitteena on osaltaan vähentää poliisin lupapalveluiden ruuhkia.
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Tuttipalo työllisti palokuntaa
Hellalle unohtuneet tutit toivat pelastuslaitoksen paikalle Jyväskylässä tänään aamupäivällä.
Tutkimus: Lapset eriarvoistuvat päiväkodissa
Päiväkodissa tavoitteena on tarjota kaikille lapsille tasa-arvoiset osallistumisen mahdollisuudet, mutta käytännössä ne eivät usein toteudu. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan arki päiväkodissa eriarvoistaa lapsia.
Kyyjärvellä kaavaillaan kunnanvirastoa kauppakeskukseen
Kyyjärvellä harkitaan kunnanviraston toimintojen siirtämistä paikalliseen kauppakeskukseen.
Kenkiin voi rakastua ensisilmäyksellä
Korkkarit, kumpparit, lenkkarit ja tennarit ovat tuttuja jalkineita tavan tallaajille. Kenkäfriikeille popojen laatu ja ulkonäkö on aivan erityisen tärkeä asia.
Työkone kärysi Honkarakenteen tehtaalla
Työkoneen sähkölaitteisto vaurioitui tulipalossa Honkarakenteen tehtailla Karstulassa tänä aamuna puoli yhdeksän aikaan.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Jämsä kaavoittaa satoja lomamökkejä Himokseen
Jämsä on kaavoittamassa yli kaksi sataa lomamökkitonttia Himoksen kupeeseen. Mökkitonttien lisäksi alueelle tulee 20 omakotitonttia.
Koulujen korjausrahat eivät riitä
Keski-Suomen liiton mukaan koulujen sisäilmakorjauksiin on varattu liian vähän valtion rahaa. Liitto katsoo, että valtionapuja pitäisi lisätä välittömästi.
