Red Bullin isänä tunnettu thaimaalaismiljardööri kuollut
Energiajuomat maailmalle esitellyt thaimaalaismies on kuollut. Red Bull -energiajuomallaan miljardööriksi noussut Chaleo Yoovidhya kuoli Bangkokissa lauantaina, kertoo thaimaalaismedia. Hän oli yli 80-vuotias.
Forbes-lehti listasi Chaleon maailman 205. rikkaimmaksi mieheksi tänä vuonna noin viiden miljardin dollarin omaisuudellaan. Forbesin mukaan Chaleo oli 80-vuotias, mutta useat Thaimaan tiedotusvälineet kertoivat lauantaina hänen olleen 88-vuotias.
Chaleo syntyi Thaimaan Pichitin maakunnassa kiinalaisisän ja thaimaalaisäidin perheeseen. Perhe myi hedelmiä ja ankkoja elääkseen. Kuollessaan Chaleo oli Thaimaan rikkain mies.
Energiajuomien isä aloitti pienellä farmasiatuotteita myyvällä yrityksellä 1960-luvulla. Vuosikymmentä myöhemmin hän kehitti energiajuoman prototyypin, jonka nimeksi hän antoi Krathing Daeng, mikä tarkoittaa punaista härkää (Red Bull).
Juomasta tuli suosittu koko maassa erityisesti rekkakuskien ja toimistotyöläisten keskuudessa, mutta se pysyi paikallisena salaisuutena siihen saakka kunnes Chaleo tapasi itävaltalaisen yrittäjän Dietrich Mateschitzin. Yhdessä he paransivat juoman reseptiä ja perustivat kansainvälisen Red Bull -merkin 1987.
Red Bullia myydään nykyisin miljardeja tölkkejä vuosittain maailmanlaajuisesti.
Chaleo oli naimisissa ja viiden lapsen isä.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Kesäteatterin tähdet hytisevät ulkolavalla toppatamineissa
Heinolan kesäteatterin komedia Diivat sai näyttelijät Sari Havaksen ja Vesa Vierikon päättämään kesätyötaukonsa ja irrottelemaan ulkonäyttämöllä. Pimeissä bunkkereissa harjoittelemaan tottuneet konkarit nauttivat ulkoilmatyöpaikasta.
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
Huumekoirien SM-kisoissa haukutaan takavarikoituja heroiinipusseja
Rikosseuraamuslaitoksen virkakoirat taistelevat parhaillaan Suomen mestaruuksista Hattulassa, missä Parolannummen maastoon on rakennettu huumekoirien kisanäyttämö. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 21 koiraa, joista valtaosa eli 17 on vankiloissa työskenteleviä huumekoiria. Kilpailuun osallistuu myös poliisin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevia huumekoiria.
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Krista riisui viisuhunnun, mutta ura jatkuu
Suomen euroviisuehdokas Krista Siegfrids ei kadu mediahuomiota saanutta suukkoa: "More is more on aina ollut mun taktiikka!".
The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
Syöpää sairastanut, 74-vuotias Manzarek kuoli maanantaina Saksassa. Hän oli rockyhtye The Doorsin perustajajäsen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.